IKEAn palapeli

Otsikko kertoo kaiken, hehe. Eilisen tavoitteena tosiaan oli saada taas vähän hommia etenemään, ja kasattiin IKEAsta hankittu MALM-lipasto. Tiesin jo etukäteen, että sellaista näpertelyähän se tulee olemaan, mutta silti vähän järkytyin kun näin ne kymmenet ruuvit ja mutterit, puukepukat ja ruuvien lukittajat.

Alun kankeuden jälkeen kuitenkin kasaus lähti luistamaan tosi hyvin, ja kolmessa tunnissa saatiin lipasto valmiiksi. Olin ajatellut, että rupeamassa olisi saattanut kestää vielä paljon kauemminkin. Askel askeleelta ruuvailtiin ruuvit paikoilleen ja naputeltiin naulat kiinni. Mäkin pääsin tekemään yllättävän paljon, vaikka työnjohtajana en toiminutkaan. :D




Ylimääräiselle säilytystilalle oli tosiaankin tarvetta. Lipastoon onneksi mahtuu nyt sen verran paljon vaatteita ja tavaraa, että ongelma on ratkaistu! Kaiken lisäksi se on oikein kivannäköinen ja sopii täydellisesti tähän asuntoon. Ostettiin lipaston päälle myös lasinen levy, joka teki siitä heti vähän tyylikkäämmän. Meillä on sohvapöydässä samantapainen lasilevy, joten se tuo kivaa yhtenäisyyttä huonekalujen välille.





Oon odottanut niin paljon, että saadaan viimeisetkin muuttoroinat paikoilleen. Nyt tavarat ovat onneksi suunnilleen jo löytäneet oman paikkansa ja on ihana vaan olla ja nauttia uudesta kodista. Asunto siis remontoitiin lähes täysin juuri ennen muuttoa. Tämä kämppä kyllä tuntui alusta asti kodilta ja viihdytään hyvin täällä. Olo- ja makuuhuoneessa on isot ikkunat, joten luonnonvaloa tulvii ihanasti asuntoon. Myös kodinkoneet uusittiin remontin yhteydessä, ja kaikki toimii mainiosti. Kylpyhuoneessa meillä on automaattivalo, enkä ole ihan vielä tottunut siihen, että valoa ei tarvitse sammuttaa kylppäristä lähtiessä. :D

Ei kommentteja

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥

Instagram: millamarinak
Snapchat: millamarinak
Youtube: Milla Kantonen