Autumn favorites

Marraskuu on täällä ja syksy alkaa kovaa vauhtia kääntyä talveksi. Kasasinkin tähän postaukseen vähän omia vaatekappale- ja asustesuosikkeja kuluneiden kuukausien ajalta. Tuotteita, joista en valitettavasti murto-osaakaan itse omista, mutta ovat sellaisia jotka miellyttävät kovasti omaa silmää. Voisin hankkia vaikka kaikki näistä itselleni, jos voittaisin lotossa. :D

Selailin nettikauppoja ja etsin kohtuuhintaisia tuotteita, jotka myös sopisivat omaan budjettiin. Ehkä näistä joitakin päätyy munkin vaatekaappiin, esimerkiksi tuollainen nyöripaita, jollaisista kovasti tykkään! Päädyin laittamaan pariin kollaasiin aurinkolasitkin, kun ollaan saatu nauttia niin aurinkoisesta syksystä.

 1. / 2. / 3. / 4. / 5. / 6. / 7. / 8.

Sain Henriltä keväällä nimpparilahjaksi tuon Giorgio Armanin Sí -hajuveden. Olin tuoksutellut sitä varmaan vuoden ajan lähes aina kaupoilla käydessäni, ja se on kyllä ehdottomasti tämän hetkinen suosikkihajuvesi. Pidän myös kovasti kollaasissa esiintyvästä rannekellosta. Mulla tosin on käytössä vanhemmilta synttärilahjaksi saatu Daniel Wellingtonin kello, josta tykkään vähintäänkin yhtä paljon, joten uudelle ei ole tarvetta. :) Tällä asukokonaisuudella voisi lähteä hyvin vaikka kaupungille kavereiden kanssa.


 1.2. / 3. 4. / 5. / 6. / 7. / 8. / 9.

Tässä ois vähän juhlavampi kokonaisuus, jonka voisi vetäistä päälle vaikka ravintolaillalliselle. Poolokauluksiset topit ja pitkähihaiset ovat tällä hetkellä niin pinnalla, että halusin tähän asuun lisätä tuon harmaan yksilön! Mulla oli aluksi tulossa poolopaitaa näihin kaikkiin kolmeen kollaasiin, mutta sen huomatessani päädyinkin muokkailemaan kokoelmia hieman, ettei kaikista tulisi ihan samantyyliset. :D 



1. / 2. / 3. / 4. / 5. / 6. / 7.

Tässä kollaasissa erityisesti toi rento, kivasti laskeutuva takki miellyttää. Viininpunainen toppi tuo kivan syksyisen lisän. Noi aurinkolasit on myös täydellisen malliset! Siskollani on ollut käytössä tuo Tommy Hilfigerin hajuvesi, joka tuoksuu aivan ihanalta. Mitä kenkiin tulee; jos en olisi ostanut mun Niken Roshe run -kenkiä just vähän aikaa sitten, ostoslistalla olisi ehdottomasti nuo Nike Air Max Thea -kengät. Taitavat tosin olla sen verran suosittuja, että oikeaa kokoa saattaa olla vähän hankala löytää. Tämä asu sopisi hyvin vaikka kouluun. Mielestäni yhdistelmä on samaan aikaan rento mutta tyylikäs.

Mä en millään osaa päättää, mikä ois näistä kolmesta kivoin asukokonaisuus! Tykkään kaikista niin paljon.
Mistä kollaasista sä tykkäät eniten? :)

*postaus sisältää kaupallisia linkkejä

4 kommenttia

  1. Uu noi housut ekassa ja vikassa kollaasissa = <3 Tollaset pitäs kyl hommata!
    Nää tällaset postaukset on ihan huippuja! Sulla on muutenki kivanoloinen blogi, jään seurailemaan ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo, mäki tykkään tosi paljon tollasista "nahka"housuista tai kiiltäväpintasista housuist! :) vitsit miten ihana kuulla, kiitos! <3 ja tervetuloa seurailemaan! :)

      Poista
  2. Kiva postaus! :)<3 Tommy Girl ;)

    -Vilma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii kiva että tykkäsit! :) viimekski ku oltiin teillä nii suihkasin sitä itelleni sun laukusta :DD <3

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥

Instagram: millamarinak
Snapchat: millamarinak
Youtube: Milla Kantonen