Pikakuulumiset

Huhhuh, kiireinen työviikonloppua ja siihen päälle kahden päivän Tukholman risteily on nyt takana päin. Mulla oli viikonloppuna kahteen vuorokauteen 23 tuntia töitä flunssan painaessa päälle ja unetkin jäi aika vähäiselle. Koulun ristelylle lähtöä mietin ihan viimeiseen asti, mutta onneksi päätin mennä, meillä oli tosi hauska reissu! En ole mikään suurin risteily-fani, mutta kyllä toisinaan on hauska lähteä. Nyt oli muutenkin hyvä syy, kun koulu alkaa olla niin lopuillaan, ja pian opiskelijaristeilyt saattavatkin olla historiaa mun osalta. :D Aurinkoinen mutta kylmä Tukholma oli taas yhtä ihana kuin ennen.

Sunnuntaina kiirehdin siis suoraan satamaan yövuoron jälkeisten muutaman tunnin unien jälkeen. Pienet päikkärit vielä laivaan astumisen jälkeen, ja olin taas elämäni kunnossa! Muutamat viime päivät on muutenkin menneet vähän sumussa hirveän väsymyksen takia, ja tänään tulikin lepäiltyä oikein kunnolla (toisin sanoen koko päivä..).


Blogi on ollut kiireestä huolimatta mielessä joka päivä. Haha, mulla ei ole varmaan kahteen kuukauteen ollut näin monen päivän hiljaiseloa täällä! Harmittaa, kun päivisin puoli neljän aikaan on jo ihan pimeää, ja mulla ei ole tullut otettua mitään kunnollisia uusia kuvia aikoihin.. Täytynee taas ryhdistäytyä asian suhteen nyt kun pääsen palaamaan takaisin normaaliin arkeen, eikä kiireen pitäisi hetkeen vaivata!

Mulla on nyt myös vireillä työharjoittelupaikan saaminen ulkomailta. Kerron asiasta lisää sitten, kun oon saanut varmistuksen asialle ja faktat kuntoon. Näillä näkymin näyttää kuitenkin siltä, että olenkin lähdössä kauemmas kuin alunperin olin ajatellut... ;) Super excited!

6 kommenttia

  1. Ihana kuulla että oli kiva risteily! :) vitsi mulla on kauhea ikävä Tukholmaa, oon ihan kateellinen sulle :P enkä ymmärrä miten jaksat painaa 23-tuntisii työpäivii flunssasta huolimatta, huhhuh mikä mimmi! :) kauhee ikävä jo <3 pus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana sä taas <3 Joo oli kyllä tosi kivaa, välil mua ahdistaa olla jumissa siel laivalla mut nyt ei tullu yhtään koti-ikävä :DD Mullaki on ikävä sua <3 toivottavasi pian nähdään!

      Poista
  2. Kiva lukea kuulumisiasi! :) Meilläkin oli ajatus poikaystäväni kanssa lähteä vielä nyt talven aikana Tukholman risteilylle, mutta se menee luultavasti tammikuulle. Oii, tosi kiva jos pääset ulkomaille harjoitteluun! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee kiva! Oli jo ikävä postailua mut ei ollu mitään aihetta nii kuulumiset on ainoo vaihtoehto siinä vaiheessa :DD Ihanaa reissua teille jo etukäteen :) ja niin on, ihan huippua! Mun on aina ollu tarkotus lähtee ja nyt on vähän niinku viimenen mahollisuus lähtee koulun kautta, pakko hyödyntää :)

      Poista
  3. Kiva postaus ja vitsi kun oot nättinä noissa kuvissa :>! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti, Sofia ♥ kiva kuulla, että tykkäsit postauksesta =)

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥

Instagram: millamarinak
Snapchat: millamarinak
Youtube: Milla Kantonen