Kiitollinen

Tällaisia maanantai-illan pohdintoja tällä kertaa. Mulla on elämässä lukemattomia asioita, joista saan olla todella onnekas ja kiitollinen. Ensimmäisenä mainittakoon perhe. Mulla on rakastavat vanhemmat, joilta olen saanut hyvän kasvatuksen ja arvokkaat eväät elämään. Unohtamatta pikkusiskoani, jonka kanssa jaamme kymmeniä inside-vitsejä ja ihania muistoja lapsuudesta alkaen. Perhe on mulle todella tärkeä. Vaikka suuri osa sukulaisistani asuu eri puolilla Suomea ja tapaamisia on harvemmin, aina on yhtä mukava nähdä heitäkin.

Mulla on upeita ystäviä, jotka piristävät mun päiviä jatkuvasti ja joiden kanssa voin jakaa kaiken. Tässä iässä sen kyllä huomaa, että osa nuoruuden kavereista on karsiutunut omalla painollaan, mutta onneksi ne läheisimmät on ja pysyy. Vaikka kaikilla on omat kiireensä ja menonsa, aina jostain välistä löytyy aikaa tapaamisille. Kiitos että olette olemassa!


Mulla on poikaystävä, joka tukee mua kaikessa mitä teen, ja jonka kanssa on ihanaa jakaa arki ja ajatukset. Joka saa mut nauramaan päivästä toiseen ja jonka vieressä saan nukkua joka yö. Jonka perhe on ollut mulle aivan ihana ja kohdellut mua alusta asti kuin perheenjäsentä. Monet asiat ois niin eri tavalla, jos ei oltaisi tavattu.

Mulla on kiva asunto, jossa oon viihtynyt viimeisen vuoden oikein hyvin. Mistä kuitenkin oon vielä iloisempi; muutto vielä kivempaan asuntoon on edessä jo viikon ja parin päivän kuluttua. En malta oottaa, että pääsen laittamaan uutta kotia ja viettämään siellä ekat rauhalliset koti-illat.

Mulla on ollut etuoikeus syntyä ja kasvaa turvallisessa maassa. Täällä on kuitenkin asiat loppujen lopuksi todella hyvin. Kouluttautumismahdollisuudet, terveydenhuolto sekä turvallinen ympäristö eivät ole kaikille itsestäänselvyyksiä. Muutenkin Suomen luonto ja neljä vuodenaikaa tekevät tästä maasta kivan asuinpaikan. Haaveena mulla on kyllä jossain vaiheessa elämää asua hetken aikaa ulkomailla, mutta muualle tuskin pysyvästi tuun jäämään.


Kaikki elämän varrella kertyneet kokemukset, iloista suruihin ja onnistumisista epäonnistumisiin, ovat tehneet musta juuri tällaisen. Vaikka sitä ei aina tahdo muistaa, mulla on asiat mallillaan ja turhat, pienet huolet ovat aivan toissijaisia. Näitä on aina välillä hyvä pysähtyä miettimään.

4 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Kiitos rakas <3 sun kaikki postaukset on ihania :)

      Poista
  2. Senkin hymynassu <3 Nyt oli asiallisia pohdintoja! Pidä huolta itsestäsi ja hänestä, joka on siellä kanssasi :) Ja soita mummulle...

    VastaaPoista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥

Instagram: millamarinak
Snapchat: millamarinak
Youtube: Milla Kantonen