Yllätyssynttärit

Järjestettiin eilen yllätysjuhlat Melissan 21-vuotispäivän kunniaksi. Keräännyttiin juhlapaikalle tekemään järjestelyjä paria tuntia ennen synttärisankarin saapumista. Melissa luuli olleensa tulossa perheillalliselle, ja reaktio olikin näkemisen arvoinen Melissan astuessa ovesta sisään. Juhlien lisäksi toinen ylläri oli, että meidän hyvät kaverit pääsivät Kajaanista asti osallistumaan juhliin. Melissalla ei ollut aavistustakaan heidän tulostaan, ja näiden parin yllätyksen seurauksena Mellun kädet tärisivät vielä varmaan tunnin ajan!


Oli kieltämättä hieman hankalaa pitää juhlat salassa loppuun saakka Melissan pohtiessa ja kysellessä, mitä voitaisiin tehdä syntymäpäivän kunniaksi. :D Onneksi kaikki onnistui tosi hyvin. Mellun poikaystävä Ville oli nähnyt paljon vaivaa juhlien ja yllätyksen onnistumiseksi. Varsinkin kakku oli aivan uskomattoman hieno, ja fiilis oli huipussaan koko illan ajan.




Siis katsokaa nyt tota ilmettä, aivan ihana. Tästä alkoi kivat juhlat jotka sisälsivät paljon naurua ja tanssia, hyvää musiikkia ja herkkuja. Paikalle saapui muutamia kavereita vielä Melissan tulon jälkeen, ja saatiin ihana pieni Espanjanvesikoirapentukin kyläilemään. Oli kyllä kiva viettää iltaa taas pitkästä aikaa isommalla porukalla. Tällaiset "kotibileet" olivat hauskaa vaihtelua, säästyi baari- ja taksirahat eikä porukka hajaantunut omille teilleen :) 








Suuret kiitokset kaikille kivasta illasta! Tää päivä onkin kulunut pitkään nukkuessa, tortilloita syödessä ja telkkaria katellessa. Tästä on hyvä aloittaa taas uusi viikko huomenna. Mukavaa sunnuntai-iltaa kaikille!

1 kommentti

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥

Instagram: millamarinak
Snapchat: millamarinak
Youtube: Milla Kantonen