08.09.2015

No niin, kiva viikonloppu takana ja työntäyteinen viikonvaihdekin jo selätetty! Perjantaina työpäivän jälkeen suuntasin viettämään rentoa iltaa hotellille. Käytiin ulkona illallisella, mutta muuten koko ilta sujui rauhallisissa merkeissä sängyllä makoillen. Oli ihana myös syödä hotelliaamiaista pitkästä aikaa. Lauantai-iltana lähdettiin laivalla käymään yön yli kestävälle risteilylle Tallinnaan. Laivallakin syötiin buffet-aamupala, eli tänä viikonloppuna ei paljoo vaivaa aamiaisten eteen tarvinnut itse nähdä!

Nyt syksyn tullen aloin miettiä mennyttä kesää. Tuntuu, ettei tämän vuoden kesä missään vaiheessa oikein kunnolla alkanutkaan. Kesä- ja heinäkuun aikana meinasi jossain vaiheessa jo epätoivo iskeä kun sateesta ei meinannut tulla loppua. Parit lyhyet mökkireissutkin jouduttiin viettämään suunnilleen kokonaan sisätiloissa. Monet ranta-, uimastadikka- ja piknik-reissut jäivät kokonaan välistä ihan vaan kehnon sään takia. Silti kesästä jäi paljon kivoja muistoja, ja onneksi elokuun puolella päästiin myös nauttimaan kesäisemmästä säästä. Lintsilläkin tuli käytyä peräti kaksi kertaa, ja sai kyllä taas huomata, että ei ihan samalla tavalla jaksa enää laitteissa ravata kuin nuorempana...





Jostain käsittämättömästä hetken mielijohteesta menin kesällä myös värjäämään hiukset vaaleammiksi. Se päätös piti muutaman päivän ajan, jonka jälkeen palasin taas tuttuun (ja ehdottomasti parempaan) tummanruskeaan. Tällasia hiuskokeiluja oli mulla teini-ikäsenä enemmänkin. Nyt vuosien tauon jälkeen teki taas mieli koittaa jotain erilaista, ainoastaan huomatakseni, että kyllä se tumma vaan on mun juttu. :D


Tällä viikolla mulla on ohjelmassa vähän töitä, treffejä kavereiden kanssa ja perjantaina lähdetään pariksi yöksi Tampereelle viettämään viikonloppua ja juhlimaan Henrin isän viiskymppisiä. Kivaa viikkoa kaikille!

2 kommenttia

  1. oih, mistä toi ihana maisemakuva on? Ihanan rauhallinen fiilis välittyy siitä :) Ja joo, olit söpö blondina, mutta ruskea on ehdottomasti sun väri ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on juhannuksena otettu Henrin mökin läheltä ku käytiin veneilee :) Kiitos! Ja kiitos kommentista :) Ihana oot <3

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥

Instagram: millamarinak
Snapchat: millamarinak
Youtube: Milla Kantonen