Vastaanottovirkailijan työ

Moikka moi!

Ajattelin, että teistä saattaisi olla kiva kuulla vähän ajatuksia mun nykyisestä työstä. Oon työskennellyt hotellin vastaanotossa vuoden 2014 toukokuusta lähtien. Suoritin silloin mun ensimmäistä työharjottelua, jonka aikana piti työskennellä 375 tuntia, eli kymmenen viikon ajan, mikäli työpäiviä kertyy viikossa viisi. Mulla kävi hyvä tuuri, kun sain harjoittelun kautta työpaikan omalta alalta.

Työtehtäviin kuuluu luonnollisesti asiakkaiden sisään- ja uloskirjaus, puhelimeen vastailu, Helsingin nähtävyyksistä kertominen, aikataulujen selvitteleminen, asiakkaiden majoitukseen liittyvien toiveiden täyttäminen parhaan mukaan yms. On kiva huomata, miten osa asiakkaista on tyytyväisiä saamaansa palveluun. Positiivinen palaute on palkitsevaa!

Tykkään kovasti tavata eripuolilta maailmaa tulevia ihmisiä, joilla on kaikilla omat kulttuurinsa ja taustansa. Musta on hauskaa kuulla, mitä mieltä he ovat Suomesta, mitä ovat täällä tehneet ja millaisena näkevät Helsingin. Mietin sitä monesti kaupungissa kuljeskellessani, kun täällä päin on koko ikänsä pyörinyt, ei ehkä osaa arvostaa kaupungin kauneutta samalla tavalla kun Helsingin täysin uusin silmin näkevät ihmiset. 


vastaanottovirkailijan työ

Haluan auttaa matkailijoita saamaan reissustaan kaiken irti, ja parasta onkin huomata, miten osa on aidosti haltioituneita Suomen kulttuurista ja Helsingin kaduista. Tämän lisäksi olen onnellinen meidän respatiimin hyvästä yhteishengestä ja positiivisesta työympäristöstä. Vaikka työvuorossa työskennelläänkin pääsääntöisesti yksin, aina on apu tavoitettavissa, jos tulee vastaan uusia tilanteita. Osa-aikatyön mahdollistama joustavuus työvuorojen suhteen on myös iso plussa työskennellessä opiskelun ohella.

Mulla on myös ihan oma "asiakaspalvelu-minä", josta välillä saan kuulla työvuoron jälkeen, kun reipas ja innostunut puhetapa jää hetkellisesti päälle. :D

Tietysti tästäkin työstä, kuten kaikista muistakin, löytyy myös negatiivisia puolia. Esimerkiksi yövuorojen sekoittama unirytmi tuottaa pieniä haasteita silloin tällöin, ja tietenkään aina kaikki asiakkaat eivät voi olla erinäisistä syistä täysin tyytyväisiä majoittumiseensa. Mutta tämänkaltaiset seikat kuuluvat asiaan, ja kaikesta selvitään!

Juuri eilen töissä ollessani huomasin aidosti tykkääväni siitä mitä tällä hetkellä teen. Tässä elämäntilanteessa kolmivuorotyö onnistuu ongelmitta, mutta tulevaisuudessa kyllä jossain vaiheessa haluaisin säännölliset työajat.

Nyt hyvää yötä kaikille! :)

Ei kommentteja

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥

Instagram: millamarinak
Snapchat: millamarinak
Youtube: Milla Kantonen