Lunch restaurant tip

Tässäpä tulisi pieni vinkki herkuttelijoille, jotka haluavat kokea varsinaisen makuelämyksen! Melissa vei mut tänään lounaalle hawajilais-japanilaiseen Hoku-ravintolaan Punavuoreen (Merimiehenkatu 18). Sijainti ei ole kovin keskeinen, mutta paikka on ehdottomasti käynnin arvoinen. Ravintola on pieni ja tunnelmallinen, ja asiakaspalvelu oli ystävällistä. Lounasaikaan asiakkaita riittää, ja pöytää saattaa hetken joutua odottelemaan, mutta suosittelen ehdottomasti odottamaan sen hetken. Lounasaikaan pöytävarausten tekeminen ei valitettavasti ole mahdollista.

Kävin kurkkimassa kyseisen paikan arvosteluja jo eilen Tripadvisor-sivustolta, jossa monet kehuvat ravintolaa ja sen ruokaa kovasti. Melissan suosittelemana tilasin Salmon Teriyaki -annoksen, joka tarjoillaan riisin ja vihersalaatin kanssa. Hintaa tällä annoksella oli 13 euroa. Oli kyllä parhaita lohiruokia, mitä olen koskaan maistanut! Sushin lisäksi en ole syönyt muita japanilaistyylisiä ruokia ennen tätä. Lohi oli kypsyydeltään täydellistä ja kastike ihan huippuhyvää.

  Onko teillä vinkata mitään ravintolasuosikkejanne pääkaupunkiseudun alueelta?  

Ottaisin suosituksia vastaan erittäin mielelläni! :)

 

Loppuviikko mulla on täynnä menoa ja meninikiä. Lauantaina mennään päivällä Henrin kanssa yhden lahjakkaan valokuvaajatutun kuvattavaksi, sen jälkeen koitan ehtiä Anin kanssa käymään valokarnevaaleilla Lintsillä ja illalla kokoonnutaan isolla kaveriporukalla illanviettoon ravintolaillan merkeissä. Berliinin matkatavarat pitäisi saada matkalaukkuun ja sunnuntaina juhlistetaan äidin syntymäpäivää perheen kesken illallisella. :)

Bloginkin puolella haluan esittää rakkaat syntymäpäiväonnittelut nuorekkaalle äidilleni, joka tänään viettää syntymäpäiväänsä <3 Paljon onnea mama!

To change your life, change your habits

Oon viime aikoina vähän laiminlyönyt mun hyvinvointia, jos näin voi sanoa. Mulla on nyt syksyllä koulua vain pari päivää viikossa, ja työvuorojakaan ei ole hetkeen ollut. Kun ei ole vähään aikaan ollut mitään säännöllisiä päivärutiineja, tulee syötyä vähän miten sattuu, liian harvoin, liian paljon kerralla, ei niin monipuolisesti kuin olen tottunut ja miten tavoitteenani olisi syödä. Tämän lisäksi liikunta on jäänyt todella vähälle. Irtisanouduin Elixiasta heinäkuussa, ja mun piti liittyä heti muuton jälkeen edullisemmalle lähisalille, mutta enpä ole vielä käynyt papereita allekirjoittamassa. Vaikka päivän aikana tulee käveltyä paljon, ei se oikein riitä. Nämä kaksi tekijää ovat aiheuttaneet mulle aika laiskan ja ehkä jopa hieman tympääntyneen yleisfiiliksen. Sen lisäksi pitäisi oikeasti mennä nukkumaan aikaisemmin ja herätä aikaisemmin, eli toisin sanoen vähän kääntää tätä unirytmiä..

Kaikki varmaan tietävät, miten suuri vaikutus liikunnalla on yleiseen jaksamiseen ja energisyyteen. Vaikka aina ei olisikaan fiilistä lähteä treenaamaan, sen jälkeen kun vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja tekee sen, on vaan niin hyvä olo kun tietää tehneensä palveluksen mielelleen ja keholleen. En oikein tiedä, miten oon nyt ollut näin aikaansaamaton. Tai olenhan mä senkin edestä laittanut uutta kotia kuntoon ja esimerkiksi nähnyt kavereita, mutta sillä kun ei ole niinkään vaikutusta fyysiseen hyvinvointiin. Toki henkinenkin hyvinvointi on ihan yhtä tärkeää, ellei jopa tärkeämpää, mutta pakko mun on muuttaa näitä elintapoja vähän parempaan suuntaan.

Sama juttu on ton koulun kanssa. Kun siellä tarvitsee pyörähtää vain kerran tai kaksi viikossa, käy helposti niin, että muina päivinä koko koulua ei tule edes ajateltua, vaikka opinnäytetyötäkin pitäisi varmaan työstää jatkuvalla syötöllä. Oon muutenkin vähän ahdistunut siitä, että seitsemän kuukauden kuluttua mulla on kädessä restonomin tutkinto, muttei aavistustakaan siitä, mitä sen jälkeen teen. Tiedän, että kaikki kyllä järjestyy aikanaan. Sille ei vaan voi mitään, että näitä ajatuksia tulee pyöriteltyä mielessä välillä vähän liiankin kanssa.

Hah, tää postaus taisi nyt kuulostaa vähän masentavammalta, mitä mun oli tarkoitus viestiä. Mulla on kaikki oikeasti ihan hyvin! Välillä vaan tuntuu, että pitäisi tehdä kaikkea fiksumpaa ja kehittävämpää kuin mistä mun päivät tällä hetkellä koostuu. On ihanaa, kun ei tarvitse pää kolmantena jalkana juosta ympäriinsä, mutta liika paikalleen jääminenkään ei ole hyvästä. Varmasti tuun joskus vielä kaipaamaan näitäkin aikoja. Tämä tilanne on vain ihan toinen ääripää siihen nähden, mitä mun arki on hetkittäin ollut. Paljon koulujuttuja, töitä, kavereita, aikatauluja... Kyllä se kultainen keskitie sieltä vielä mullekin löytyy. :)

Your body hears everything your mind says - stay positive. 

Onko muilla samoja fiiliksiä? Löytyykö muita joilla tuntuu vapaa-aikaa olevan jopa hieman liikaa?
Millaisista asioista ja menoista teidän arki täyttyy? :)

Sneak peek to our home

Aurinkoista maanantaita! En kohta enää tiedä, mitä näillä vapaapäivillä tekisin, kun näitä tuntuu olevan nyt yhteen menoon ihan koko vuoden edestä. Henri lähti aamulla kouluun, ja mä jäin vielä hetkeksi nukkumaan. Illalla saadaan siskoni ja hänen poikaystävänsä meille kyläilemään. :) 

Meiltä puuttuu täältä kotoa vielä muutamat isommat huonekalut, mutta tässä vaiheessa ajattelin antaa vähän esimakua siitä, miltä täällä näyttää. Eilen oltiin äidin kanssa asioilla Kodin1:ssä ja K-raudassa ja tilaukseen lähti vihdoin ne ruokapöydän tuolit. Makuuhuoneen pimennysverhot ja yksi matto saadaan myös tällä viikolla. Tän illan projektina on saada eilen ostettu seinäpeili ripustettua lipaston päälle. Se onkin pieni haaste, kun laitetaan se valkoisella kettingillä roikkumaan seinälle. Kuvia tulossa myöhemmin!

Eilen mukaan tarttui kuitenkin pienempiä juttuja, kuten pinkki Roosa nauha -ruusukimppu sekä uusi roskakori, ja äiti osti meille tuparilahjaksi ihanan lyhdyn. Lyhtyyn olisi tarkoitus jossain vaiheessa virittää jonkunnäköinen jouluvaloviritelmä. :) Kaikki lyhdyt ja kynttilät on niin kivoja kotona varsinkin syksyn ja talven ajan.

Kun saadaan makkariin vielä sängynpääty hankittua, siitä tulee niin kiva! Alunperin oltiin ajateltu tehdä se itse, mutta se saattaisi olla sen verran iso projekti, että ollaan kallistumassa valmiin sängynpäädyn oston puolelle. Tykkään myös tosta peilistä paljon. Meijän makkarissa on myös Henrin pyhä nurkkaus eli tietokonepöytä, mutta sen jätin ihan tietoisesti kuvaamatta. :D

Sellaista! Pian alkaa siis tää kämppä olla tuparikunnossa. ;) Nyt lähden kauppareissulle ja teen jotain ruokaa.

Ps. Viikon päästä tähän aikaan ollaan jo Berliinissä! Miten aika meneekin näin nopeasti.

Concealing an illness is like keeping a beach ball under water

Terveys menee varmaan jokaisella tärkeimpien asioiden listalla kärkipäähän. Kukaan ei toivo itselleen tai läheiselleen sairautta, vammaa tai kipua. Valitettavasti elämässä ei tällaisilta ikäviltä asioilta kuitenkaan aina voi välttyä.

Oikeastaan kirjoitin tän postauksen jo yli pari kuukautta sitten. En ollut varma, julkaisenko tätä ollenkaan. Tämä on osa mun elämää eikä mulla ole mitään salattavaa, tällaiset on vain niin henkilökohtaisia asioita. Päätin kuitekin kertoa.

Itse kannan sydänlihaksen paksuuntumista aiheuttavaa geenivirhettä sekä sairastan melko harvinaista reumaperäistä sidekudossairautta. Sairaudet eivät vaikuta arkielämääni tällä hetkellä oikeastaan mitenkään, jos lääkkeiden popsimista ei oteta lukuun. Aikaisemmin murehdin asiaa huomattavasti enemmän; mietin, miksi en vain voisi olla terve, ja pelkäsin, mitä mulle saattaa joskus tapahtua tai mitä sairauksista voi seurata. Tätä ajattelutapaa oon onneksi saanut ajan kuluessa vähän kuriin. Mulla ei ole tähän mennessä ollut mitään vakavia muutoksia kehossa tai muunlaisiakaan ongelmia, joten miksi rasittaa mieltä murehtimalla tulevaa?

Sairauden hyväksyminen on iso osa koko prosessia. Jos siihen ei itse voi vaikuttaa, niin parasta mitä voi tehdä on ottaa faktat faktoina ja koittaa olla liikaa miettimättä asiaa. Mulle diagnoosit tulivat niin isona yllätyksenä ja olin vielä niin nuori, etten oikein osannut käsitellä asiaa silloin. Lääkärien puheet kaikuivat aluksi kuin kuuroille korville ja jotenkin elin hetken aikaa ihmeellisessä sumussa ajatellen, että "ei tämä ole totta, ainahan mä oon ollut terve", vaikka faktat mulle suoraan tiskiin iskettiinkin.

Onneksi tutkimus- ja lääkitsemistavat sekä hoidot kehittyvät jatkuvasti. Itse olen siitä onnellinen, etten kärsi kivuista tai joudu käymään läpi rankkoja hoitojaksoja. Käyn vuosittain tutkimuksissa, joissa lähinnä seurataan, josko nykytilassani on tapahtunut muutoksia edeltäviin tuloksiin verrattuna.

Monesti, jos olen kertonut jollekin sairauksistani, oon saanut kuulla, että musta ei sitä uskoisi. Olen kuulemma aina niin hyväntuulinen ja positiivinen. Musta tuntuu, että ihmiset, jotka joutuvat käymään läpi ja käsittelemään ikäviä asioita, osaavat ehkä laittaa asiat uudenlaiseen tärkeysjärjestykseen. Muistan esimerkiksi yläasteikäisenä olleeni monesti huonolla tuulella ihan mitättömien asioiden takia. Saatoin ärsyyntyä melkeinpä tyhjästä, esimerkiksi siitä, kun aamulla suoristetut hiukset kihartuivat koulumatkan aikana... :D Lukioikäisenä sain molemmat diagnoosit, ja sen jälkeen oon kyllä huomannut, että mitättömät murheet ja huolet ovat jääneet huomattavasti taka-alalle.

Jos joku Sklerodermaa sairastava sattuu tätä lukemaan, olisi mahtavaa jos laittaisit mulle sähköpostia tai kommenttia omista kokemukista ja tuntemuksista!

Käykääpä muuten lukemassa ihanan ja niin rohkean nuoren naisen kirjoituksia syöpää vastaan voitetun taistelun jälkeisestä elämästä osoitteessa http://www.lily.fi/blogit/naked-truth :)

Pafos memories

Helou ihanat! Täällä kirjoittelee yks matkakuumeinen, taas vaihteeksi. Pääsin näiden kuvien kautta uppoutumaan muistoihin kahden ja puolen vuoden takaa, nimittäin Noran ja mun viikon reissuun Kyproksen Pafokselle. Nyt kun ollaan saatu jo pakkasyöt Suomeenkin ja ilma on kieltämättä aika kipakka, etelänmatkan muistelu lämmitti kivasti mieltä. Matkakuumeeseen on sitä paitsi tulossa helpotusta jo alle kahden viikon kuluttua; varattiin kolmen päivän pituinen reissu Berliiniin! Pianpa siis tää kaksikko pääsee taas maailmalle. En malta odottaa! Jos jollain on jotain vinkkejä, mitä tehdä ja nähdä Berliinissä, otan niitä vastaan enemmän kuin mielelläni!

Varattiin Pafoksen reissu vain muutamaa päivää ennen lähtöä, ja saatiin matkat melko edullisesti. Majoituksessa ei ollut mitään valittamista, allasalueita löytyi jopa kaksi ja hotellialue koostui huoneistoista, jotka oli jokainen nimetty eri kukkien mukaan. Vaikka Pafoksesta en ollut aiemmin paljoa kuullutkaan, ei se kohteena ollut yhtään hullumpi. Nähtävyyksiä ei erityisen paljon ole koluttavana, mutta me haimmekin lähinnä aurinkolomaa, ja sitä kyllä kohde meille tarjosikin oikein kunnolla. :) Pafoksella oli samaan aikaan Noralle tutut siskokset, joiden kanssa myös vietettiin yksi hauska ilta tutustuen paikalliseen yöelämään.

En oo koskaan aikaisemmin palanut Suomessa enkä ulkomailla, mutta tällä reissulla tulikin poltettua rintakehä pahemman kerran. Muistan edelleen, kuinka kivuliasta oli nukkua ja varsinkin yrittää laittaa rintsikat päälle! Pari päivää lomasta jouduin makaamaan altaalla ylävartalo aurinkovarjon alla, ja kotona sitten rusketus kuoriutuikin lähes samantien. Hyi, toivottavasti ei enää ikinä. Noh, "never a failure, always a lesson", vai miten se meni. ;D

Pieni irtiotto omasta arjesta piristää kyllä aina niin paljon. Tekee hyvää päästä omien rutiinien keskeltä täysin uuteen, vieraaseen paikkaan ja tehdä juuri niitä asioita, mitä lomalla ikinä haluaakaan. Kotiinkin on aina yhtä ihana palata rentoutuneena ja useita uusia kokemuksia rikkaampana.

Seuraava matkailuun liittyvä postaus onkin luvassa sitten parin viikon päästä, kun ollaan kotiuduttu Saksasta!