Sä oisit ihan **tun hyvännäkönen jos painaisit 7 kiloo vähemmän.
Näin tuli joku valopää avaamaan keskustelun kesäiltaa terassilla kaverin kanssa istuessani. Ehkä se oli vitsi, mahdollisesti, tai sitten se oli vain humalaisen miehen vankkumaton mielipide. Tai ehkä jopa maailman surkein iskuyritys. Tän sankarin sanat ei mua sen enempää hetkauttaneet, mutta jäin kuitenkin miettimään, että miksi, MIKSI täytyy avata suunsa arvostellakseen toisten ulkonäköä negatiivisessa mielessä.


Muistan ikuisesti, kun viisi kesää sitten serkkuni ja siskoni kanssa
lähdimme ruokakaupasta ulos. Tuulikaapissa istuskeli pari mammaa, jotka
alkoivat kovaan ääneen kommentoida keskenään, että "miten noi
kehtaavat kulkea shortseissa, kun läskit vaan hyllyy". Siis mitä? Olin
silloin 18-vuotiaana ihan tikku, ja serkkuni ja siskoni ovat vielä mua
pienempiä ja hoikempia. Ja tämä ei nyt ollut jutun pointti, vaan se, että eiköhän jokaisella ole muutenkin oikeus pukeutua
sään ja ihan oman mielen mukaan. Pistää niin vihaksi tollaset ääliöt. Tuollaisista tilanteista jää aina eniten
harmittamaan se, että hämmennyksen vallassa ei saa lauottua mitään
nerokasta vastaiskua...


Mä en ihan oikeasti ymmärrä, mikä tollaisilla ihmisillä on hätänä. Kai se on joku oman elämän tyhjiö, joka saa ihmisen käyttäytymään noin. Ilkeät sanat
saattavat jättää toisille ikuiset arvet ja tuollaiset kommentit pahimmassa tapauksessa voivat saada häpeämään omaa
vartaloa. Toivooko joku oikeasti aiheuttavansa sellaista muille? Eiköhän tää elämä oo aika ajoin ihan tarpeeksi hankalaa ilman tollaisia maailman turhimpia ilkeilyjäkin. Mä oon itse pitänyt
sellaista linjaa, että jos ei oo mitään hyvää sanottavaa niin oon vaan
hiljaa, mutta jos on aihetta kehuihin ja kauniisiin sanoihin niin
päästän kyllä ne suustani. Mikään ei piristä päivää niin kuin
tuntemattoman kehut onnistuneesta meikistä tai asuvalinnasta, se on tullut
omallakin kohdalla todistettua useamman kerran.
"Everyone you meet is fighting a battle you know nothing about. Be kind. Always."