Ensimmäinen adventtisunnuntai
sunnuntai 29. marraskuuta 2015
Tämä sunnuntai kului rennoissa merkeissä joulutorttujen valmistuksen ja muun kivan tekemisen parissa. Virittelin viimein jouluvalot kehystämään seinäpeiliä ja nautin niin omasta ajasta kuin hyvästä seurastakin. Tänään tuli ensimmäisen adventin kunniaksi myös juotua vuoden ensimmäiset glögit. Olisi ehkä pian myös jo aika vaihtaa tätä mun kuluttamaa joululaulusoittolistaa etten ihan kerkeä kyllästyä ennen joulun tuloa. ;-)
Rauhoittuminen ja löysissä vaatteissa meikittömänä hengailu on kyllä vaan niin parasta, ja se kuuluu ehdottomasti näihin pimeisiin, kiireettömiin iltoihin. Tätäkin postausta kirjoittelen kylpytakki päällä kynttilänvalossa. Tajusin muuten tänään, että meiltä puuttuu kaulin kokonaan kotoa! Se on kyllä pikaisesti lisättävä ostoslistalle pipareiden leipomista ajatellen. Onko muita, joiden mielestä piparitaikina kylläkin on melkein parempaa kuin valmiit piparit? :D
Joulun ajan to do -listalta multa löytyy myös Tuomaan markkinoilla Senaatintorilla käyminen, se nimittäin jäi viime vuonna kokematta. Joulutori on auki 4.-22.12. Vaikea uskoa, että marraskuu on lähes ohi. Tiistaina saadaankin jo avata joulukalenterin ensimmäinen luukku!
Vaikka kuvailun kannalta pimeä vuodenaika on hieman harmillinen ja haastava, on se toisaalta myös rentouttavan ja tunnelmallisen ilmapiirin luojana ihan omiaan - mitä iloa kauniista kynttilöistä ja jouluvaloista olisi täydessä päivänvalossa? Pitää yrittää nyt hyödyntää ne päivän valoisat hetket, että saisi kivoja kuvia napsittua.
Ajattelin alkavalla viikolla myös kuvailla teille jonkun uuden videon! Onko mitään toiveita sen suhteen, millainen video olisi kiva? :) Rentouttavaa adventtisunnuntain iltaa teille kaikille ♥
New favorite
perjantai 27. marraskuuta 2015
I'm in love! ♥ Mikä olisikaan parempi vaatekappalevalinta illanviettoon näin pikkujouluaikaan kuin kimalteleva paljettihame, missä tahansa värissä! Muhun tää H&M:stä hankittu tummansininen kyllä kolahti ja kovaa jostain syystä. Hintaa tällä kaunokaisella oli 34,95 e! Näin myös Cubuksessa tosi kivoja vaihtoehtoja, mm. musta ja kultainen. ;)
Kuten jo aikaisemmin sanoin, vietämme tänään siskoni 21-vuotisjuhlia.
Varmaan ensimmäisiä kertoja mulle, ettei tarvitse painia vaatekriisin
kanssa; tähän hameeseen kun on niin helppo yhdistää vaan joku musta,
rento paita tai toppi. Vielä ohuet mustat sukkikset ja hyvä tulee!
Tää olisi kyllä ihana myös uudenvuoden rientoihin. Tosin tänä vuonna me vietetään vuodenvaihdetta Levillä möksällä, joten siellä ei ehkä niin tule panostettua. En ole aikaisemmin omistanut oikein mitään paljettivaatteita, kun tuntuu, että niiden käyttöaika rajoittuu lähes kokonaan tänne marras-joulukuulle. Tämä hame oli vaan niin kaunis, että oli pakko viedä se kassan kautta kotiin!

Mitäs tykkäätte? Ihanaa viikonloppua kaikille! ♥
Olenko ainoa, joka...
torstai 26. marraskuuta 2015
...ei koskaan pura matkalaukkua heti reissun jälkeen?
...viivyttelee suihkuunmenon kanssa aina viimeiseen asti?
...ei laita juustoa leivän päälle mutta syö sitä sellaisenaan?
...pitää aina yhtä ponnaria ranteessa?
...tarkistaa herätyskellon olevan asetettuna soimaan oikeaan aikaan useita kertoja ennen nukkumaanmenoa?
...ei lähes koskaan keitä kahvia vain itselleen?
...ei pysty istumaan tuolilla jalat maassa vaan ne on pakko nostaa risti-istuntaan tai vastapäiselle tuolille?
...ei voisi elää ilman kalenteria?
...ei ollut yhtään koiraihminen ennen perheen oman koiran hankkimista?
...rakastaa aamiaisia ja brunsseja mutta on laiska valmistamaan niitä?
...ei ole ollut ikinä sairauslomalla?
...ei vapaapäivinä herää ikinä ennen yhdeksää?
...rakastaa kynttilöiden polttamista mutta koittaa silti säästellä niitä samaan aikaan?
...ei tiedä mitä tekee nykyisestä koulusta valmistumisen jälkeen?
...on kuunnellut joululauluja nyt viikon putkeen?
...tykkää lumesta mutta inhoaa kylmyyttä?
...ei aina raaski heittää vanhoja ripsareita pois, koska ajattelee käyttävänsä niitä vielä joskus? (never happens)
...missasi yläasteen ainoan Linnanmäki-päivän umpilisäkkeen tulehtumisen ja leikkauksen takia?! >:(
...ei koskaan saa mietittyä tulevia asuja valmiiksi etukäteen, vaikka ehkä kannattaisi?
...kyselee elokuvan aikana jatkuvasti juonesta ja siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu, vaikka tietää, etteivät muutkaan sitä vielä tiedä? :D
Oon jotenkin koko ajan luullut että tänään on perjantai. Eilenkin elin ihan torstaissa. Nyt lähden kuitenkin tästä illaksi töihin ja huomenna sitten viikonlopun viettoon. Meillä on viikonlopun ohjelmassa siskoni synttäreiden juhlintaa, en malta odottaa!

Hahaa, sellaista tällä kertaa! Samaistuuko kukaan mihinkään näistä?
Oon jotenkin koko ajan luullut että tänään on perjantai. Eilenkin elin ihan torstaissa. Nyt lähden kuitenkin tästä illaksi töihin ja huomenna sitten viikonlopun viettoon. Meillä on viikonlopun ohjelmassa siskoni synttäreiden juhlintaa, en malta odottaa!
Pikakuulumiset
tiistai 24. marraskuuta 2015
Huhhuh, kiireinen työviikonloppua ja siihen päälle kahden päivän Tukholman risteily on nyt takana päin. Mulla oli viikonloppuna kahteen vuorokauteen 23 tuntia töitä flunssan painaessa päälle ja unetkin jäi aika vähäiselle. Koulun ristelylle lähtöä mietin ihan viimeiseen asti, mutta onneksi päätin mennä, meillä oli tosi hauska reissu! En ole mikään suurin risteily-fani, mutta kyllä toisinaan on hauska lähteä. Nyt oli muutenkin hyvä syy, kun koulu alkaa olla niin lopuillaan, ja pian opiskelijaristeilyt saattavatkin olla historiaa mun osalta. :D Aurinkoinen mutta kylmä Tukholma oli taas yhtä ihana kuin ennen.
Sunnuntaina kiirehdin siis suoraan satamaan yövuoron jälkeisten muutaman tunnin unien jälkeen. Pienet päikkärit vielä laivaan astumisen jälkeen, ja olin taas elämäni kunnossa! Muutamat viime päivät on muutenkin menneet vähän sumussa hirveän väsymyksen takia, ja tänään tulikin lepäiltyä oikein kunnolla (toisin sanoen koko päivä..).
Blogi on ollut kiireestä huolimatta mielessä joka päivä. Haha, mulla ei ole varmaan kahteen kuukauteen ollut näin monen päivän hiljaiseloa täällä! Harmittaa, kun päivisin puoli neljän aikaan on jo ihan pimeää, ja mulla ei ole tullut otettua mitään kunnollisia uusia kuvia aikoihin.. Täytynee taas ryhdistäytyä asian suhteen nyt kun pääsen palaamaan takaisin normaaliin arkeen, eikä kiireen pitäisi hetkeen vaivata!
Mulla on nyt myös vireillä työharjoittelupaikan saaminen ulkomailta. Kerron asiasta lisää sitten, kun oon saanut varmistuksen asialle ja faktat kuntoon. Näillä näkymin näyttää kuitenkin siltä, että olenkin lähdössä kauemmas kuin alunperin olin ajatellut... ;) Super excited!

Tuplasuklaakeksit
perjantai 20. marraskuuta 2015
En oo koskaan ollut mikään leipuri - toisin kuin taitava siskoni, joka
yhdessä vaiheessa taikoi toinen toistaan herkullisemmat kakut kaikkiin
mahdollisiin juhliin ja tilaisuuksiin. Taisin olla lähinnä tiellä yrittäessäni auttaa. :D Pari päivää sitten innostuin kuitenkin tämän postauksen nähtyäni kokeilemaan ensimmäistä kertaa kotitekoisia keksejä. Halusin jakaa ohjeen teidänkin kanssa!
Noin 20 keksin valmistukseen tarvitset...
Mulla keksejä tuli noin 15 kappaletta tuon ohjeen mukaisilla määrillä. Tykkään, että suklaahiput on kekseissä ihan kunnon kokoisia, mutta niistä voi tehdä kukin sen kokoisia kuin haluaa. Ilahduttaaksesi läheistä vaikka nyt jouluna kaunis lasipurkki täytettynä omatekoisilla kekseillä tai muilla herkuilla on oiva lisä varsinaisen lahjan kylkeen! :-)
Nyt kauniita unia ja hyvää viikonloppua kaikille!
Noin 20 keksin valmistukseen tarvitset...
♥ 1 dl sokeria
♥ 100 g voita
♥ 1 kpl muna
♥ 2,5 dl vehnäjauhoja
♥ 1 tl leivinjauhetta
♥ 2 tl vanilliinisokeria
♥ 0,5 dl maitoa
♥ 100 g maitosuklaata
♥ 50 g tummaa suklaata
Valmistukseen aikaa kului mulla vajaa puoli tuntia.
1. Aloita vatkaamalla rasva ja sokeri tasaiseksi, minkä jälkeen joukkoon lisätään kananmuna.
2. Leivinjauhe sekoitetaan jauhoihin ja nämä lisätään taikinaan samalla sekoitellen, minkä jälkeen maito mukaan.
3. Sekoita hyvin ja lisää pilkotut suklaapalat sekä vanilliinisokeri taikinaan.
4. Pyörittele nokareita taikinasta palloiksi (mulla "pallot" olivat todella epämääräisiä möykkyjä ja mietin, että mitähän tästä tulee, mutta ne tasoittuvat uunissa. ;-))
5. Paista 175 asteisessa uunissa n. 10 min ajan.
Helppoa ja hyvää!
Mulla keksejä tuli noin 15 kappaletta tuon ohjeen mukaisilla määrillä. Tykkään, että suklaahiput on kekseissä ihan kunnon kokoisia, mutta niistä voi tehdä kukin sen kokoisia kuin haluaa. Ilahduttaaksesi läheistä vaikka nyt jouluna kaunis lasipurkki täytettynä omatekoisilla kekseillä tai muilla herkuilla on oiva lisä varsinaisen lahjan kylkeen! :-)
Nyt kauniita unia ja hyvää viikonloppua kaikille!
Kuvat, jotka eivät ikinä päädy blogiin
keskiviikko 18. marraskuuta 2015
Läppärin kuva-albumeita selaillessa kuitenkin bongasin muutamia kuvia, jotka eivät tosiaan ole ymmärrettävistä syistä aiemmin päätyneet julkaisuun. Viihdyn ehkä kameran takana paremmin kuin edessä, minkä seurauksena monesti kuvattavana ollessani päädyn pelleilemään tai touhuamaan jotain ihan omaa. Onneksi sieltä nyt yleensä kuitenkin muutamat julkaisukelpoisetkin kuvat saadaan ikuistettua. ;-)
Tässäpä nyt kuitenkin keskiviikkopäivän ratoksi vähän hullunkurisempaa kuvamateriaalia!
Haluan haastaa teidät muutkin kaivelemaan koneen syövereistä niitä epäonnistuneempia kuvia ja toteuttamaan samanlaisen postauksen! Kertokaa mulle kommenttiboksissa, jos otatte haasteen vastaan! :)
Joululahjaideoita
maanantai 16. marraskuuta 2015
Tämä vuosi alkaakin olla jo olla lopuillaan ja joulukuu lähestyy kovaa vauhtia. On siis täydellinen aika alkaa miettiä joululahjaostoksia. Monesti lahjaostokset jäävät (ainakin itselläni) aivan liian viimetinkaan - tänä vuonna ajattelin kuitenkin olla kaukaa viisas, ja hoitaa joululahjashoppailut hyvissä ajoin pois päiväjärjestyksestä. Halusin vinkata teillekin samalla pieniä lahjaideoita, ja innostuin kasaamaan kollaasit useamman tuotteen kera. Toivottavasti joku teistä saa tästä ideoita ja inspiraatiota, jos lahjojen keksiminen muuten tuottaa hankaluuksia!
♥ Siskolle / ♥ Tyttökaverille...
1. Kivat puhelinkuoret ovat aina piristäviä. Kuvan kuoret 37,95 € täältä, näitä toki löytää huomattavasti edullisempiakin yksilöitä. 2. Lämpimät ja söpöt tumput ovat suloinen ja mieltä lämmittävä lahja. Se viestii, ettet halua toisen palelevan. Lapaset 17,95 € täältä! 3. Nämä Calvin Kleinin alusvaatteet ovat olleet tämän vuoden aikana varsinainen hitti. Itsekin kuolaan kyseistä settiä. Tästä lahjasta varmasti ilahtuisi kuka tahansa naispuolinen! Koko setti 64,90 € (yläosa erikseen 34,95 €, alaosa 29,95 €) täältä! 4. Happy Plugs -kuulokkeet. Näitä löytyy tosi kivoissa eri väreissä. Hinta 24,95 €, täältä! 5. Kellojenkaan ei aina tarvitse olla monen sadan euron investointi. Kauniita yksilöitä löytyy myös edullisemmin. Kuvan kello 17,95 €, täältä! 6. Korut ovat helppo ja varma lahjaostos. Nätti kaula- tai rannekoru, kimaltelevat korvakorut, mitä tahansa - lahjan vastaanottaja ilahtuu varmasti. Kuvan Snö of Sweden korvikset 13,95 €, täältä! 7. Söpö pipo pitää lämpimänä kylminä talvipäivinä! 17,95 €, täältä! 8. Kaunis ja yksinkertainen iltalaukku niin kaupungille kuin ravintolailtaankin. 27,95 €, täältä! 9. Lämmin neule tai kiva college paita toimii myös lahjana oikein hyvin. Kuvan poolokauluksinen neule (myös vaaleanruskeana ja luonnonvalkoisena) 29,95 €, täältä!
♥ Poikaystävälle / ♥ Veljelle...
1. Miehille löytyy niin paljon kivoja neuleita! Kollaasiin valikoitui tosi perusmalli, mikä onkin kaikista turvallisin valinta, jos ei ole varma, tulisiko lahjan saajalla käytettyä esimerkiksi värikkäämpää tai kuvioitua vaatetta. Kuvan neule 32,95 €, täältä! 2. Pipo lämmittämään :) 17,95 €, täältä! 3. Ymmärtääkseni nämä Bulldogin ihonhoitotuotteet ovat suosittuja miesten keskuudessa. Valikoimasta löytyy muun muassa kosteutusvoide, kuorinta sekä parranajovoide (ei siis geeli tai vaahto). Tuotteet sisältävät eteerisiä öljyjä, eikä niissä ole keinotekoisia väriaineita tai hajusteita eikä kemikaaleja. Kosteusvoide 12,95 €, täältä! 4. Siisti vyö tuo heti vähän ryhtiä olemukseen ja säväystä asuun. Kuvan vyö 19,95 €, täältä! 5. Hajuvesi on aina varma lahja. En tunne miesten tuoksuja erityisen hyvin nimiltä, mutta ainakin tämä Calvin Klein Free -tuoksu on omaan mieleeni! Hinta (30 ml) 38,50 €, täältä! 6. & 7. Sukkia ja boksereita tuskin kenelläkään miehellä on liikaa, joten niitä on aina helppo iskeä mukaan pukin konttiin. Calvin Klein sukat 2-pack 22,95 € täältä ja bokserit 3-pack 49,95 € täältä! 8. Miehille löytyy paljon kivoja kaulahuiveja, vaikka he niitä naisia vähemmän käyttävätkin. Tässä kuitenkin yksi yksilö lämmittämään mukavasti talven keskellä! Kuvan huivi 24,95 € täältä!
♥ Urheilijalle...
1. Kivat uudet treenivaatteet motivoivat aina. Adidaksen treenitrikoot 49,95 €, täältä! 2. Käsivarsipuhelinkotelo! Ehdottoman tarpeellinen sali- tai lenkkihirmulle, joka ei saa treenistä kaikkea irti ilman kunnon treenimusiikkia. Itselläni tuo kotelo on helpottanut huomattavasti omien musiikkien kuuntelua salilla, kun kännykkää ei tarvitse raahata erikseen kädessä mukana laitteelta toiselle. Käsihihna iPhone 5/5s:lle 14,95 €, täältä! 3. Casall joogamatto. 34,95 €, täältä! 4. & 5. Treeni- tai kotihuppari naiselle 19,95 € täältä & miehelle 39,90 € täältä! 6. Käsipainot kotitreeniä vauhdittamaan. Kuvassa olevat 3 kg:n painot 39,90 € täältä! 7. Kiva Niken treenikassi 54,90 € täältä! 8. Värikkäät urheilutopit antavat puhtia treeniin, 29,95 € täältä!
Seuraavalla
kerralla ajattelin jakaa hieman ideoita siitä, mitä esimerkiksi äidille
ja isälle voisi hankkia, ja lisäksi paljastaa minkälaisia juttuja
toivoisin pukin mulle tuovan!
Mitä teidän toivelistalta löytyy tänä jouluna? :)
*Postaus sisältää kaupallisia linkkejä
Pray for Paris
lauantai 14. marraskuuta 2015
"As a child I never imagined that all of the real monsters in the world would be humans."
Olen järkyttynyt. Surullinen. Lähes sanaton.
Perjantai 13. päivä marraskuuta. Painajaismainen tapahtuma, joka tulee varmasti jäämään kaikkien mieleen. Luin uutiset aamulla ennen töihin lähtöä. Tauolla töissä luin lisää uutisia. Pidättelin itkua viikatessani Pariisi-aiheisella tekstillä varustettuja t-paitoja. Miksi näin tapahtuu?
Yksi historian järkyttävimmistä terroriteoista. En voi edes kuvitella sitä pelon ja pakokauhun määrää, jonka iskun uhrit joutuvat kokemaan. Monet ovat menettäneet rakkaita ihmisiä näiden järkyttävien, raakojen, sydämettömien hyökkäysten seurauksena. Olen niin surullinen. Uhrien ja heidän läheistensä takia. Maailman takia.
Mietin, kuinka kauan tätäkin iskua on suunniteltu. Todennäköisesti se on ihan tarkoituksella toteutettu "epäonnen päivänä" perjantaina 13. Terroristijärjestöt toteuttavat näitä järjettömiä verilöylyjä aiheuttaen suunnatonta pelkoa ja epätoivoa. Miksi maailmassa on niin paljon pahaa? En muista aikaisemmin itkeneeni muualla maailmassa tapahtuneiden kriisien vuoksi. En oikeastaan edes esimerkiksi Suomessa tapahtuneiden kouluammuskeluiden tai Utøyan joukkosurman vuoksi, vaikka nämäkin tapahtumat ovat luonnollisesti järkyttäneet syvästi.
Minusta oli ihanaa lukea, miten pariisilaiset ovat tarjonneet kotejaan turva- ja lepopaikoiksi ja paikalliset taksikuskit laittaneet mittarit pois päältä tapahtuneen jälkeen. Yhteisöllisyys korostuu kriisien ilmetessä. Apua on tarjottava sitä tarvitsevalle.
Tästä päästäänkin turvapaikanhakijoihin. Iskun jälkeen on taas tullut sosiaalisessa mediassa ilmi tapauksia, joissa turvapaikanhakijoita/maahanmuuttajia syytetään tapahtuneesta. Turvapaikanhakijat nimenomaan pakenevat omasta kotimaastaan juuri siksi, että siellä tapahtuu jatkuvasti vastaavia, kauheita asioita. Minusta jokaisella on oikeus turvalliseen elinympäristöön. Terroristijärjestöt ovat niitä, jotka näitä sanoinkuvaamattoman kauheita tekoja toteuttavat.
En osaa sanoa muuta. Omat huolet ja murheet tuntuvat aika pieneltä tämän rinnalla. Toivon voimia kaikille, joita tämä koskettaa. Toivon haavoittuneiden selviävän ja voivan jatkaa elämää. Toivon, ettei vastaavaa tapahdu enää koskaan. Missään.
Snapchat
Instagramissa ja blogissa tulee usein julkaistua vaan ne kauniit, tarkkaan harkitut ja muokatut kuvat, jotka halutaan jakaa kaikkien nähtäväksi. Snapchat on siitä kiva sovellus, että siellä kuvat ja videot lähetetään reaaliajassa, ja paria filtteri-muokkausvaihtoehtoa lukuunottamatta kuvia ei voi käsitellä. Lisäksi vastaanottaja ei voi tallentaa kuvia itselleen lähettäjän saamatta ilmoitusta siitä. Snapchatissä tuleekin jaettua ihan tavallisia, arkisia hetkiä ja toisinaan myös humoristisempaa sisältöä, varsinkin läheisemmille kavereille.
Oon aika tarkka juurikin siinä, millaisia kuvia lataan Instagramiin, Facebookiin ja blogiin. Mulle on tärkeää, että kuvat ovat laadukkaita. Blogin puolella tykkään että kuvat sopivat jollain tapaa yhteen ja täydentävät postausten tekstiä ja sanomaa. Snapchatissa taas mulla ei ole mitään ns. "vaatimuksia" kuvien suhteen, pistän vain menemään sen hetken fiiliksiä ja pieniä palasia siitä, missä milloinkin meen ja mitä teen.
Snapchat mulla on ollut käytössä vuoden ja muutaman kuukauden, ja sinä aikana onkin tullut läheteltyä vaikka minkälaisia kuvia ja videoita katoamaan bittiavaruuteen. Kasasin tähän postaukseen vähän vuoden varrella kertyneitä snäppejä! Näistä kuvistakin sen kyllä huomaa, että tarkka kuvanlaatu ja harkittu sommittelu ei (ainakaan mun käytössä) kuulu tän sovelluksen puolelle. Kauniita ja inspiroivia kuvia on maailma pullollaan muutenkin!
Snapchatissä mut löytää nimimerkillä MILLAMARINAK!
1. Juhannuksena möksällä! Lämmin kesä meillä näköjään oli taas kun talvitakeissa ja fleeceissa ollaan viiletetty! // 2. No, kyllä kesään pari auringonottopäivääkin saattoi mahtua. ;-) Henrin perheellä oli Ylöjärvellä terassiremontti kesällä. Musta ei tainnut olla siinä hommassa hirveästi apua! // 3. Junassa Tampereelle menossa silloin aikoinaan! Nyt ei tule siellä enää samalla tavalla reissattua kun Henri asuu täällä.
1. Tässä kuvassa oltiin menossa seinäkiipeilemään Salmisaareen. Säät suosi! // 2. Meillä on monesti jouluisin kotona näitä Guylian-suklaakonvehteja. Maailman parhaita mun mielestä! // 3. Joku oli vissiin vähän herkkupalaa vailla :-)
1. Muuttopuuhissa parisen kuukautta sitten. // 2. Mustamakkara ei kyllä iske muhun sitten yhtään! Jonkun muun herkkua se taitaakin olla... :D // 3. Ekaa iltaa Berliinissä! 2,5 euron valkkaripullo marketista ja hymy korvissa!
1. Vilman kanssa pleikkapelejä. Tämä kuuluu myös meidän joulun välipäivien traditioihin! // 2. Piti vähän kokeilla meikkejä maaliskuista kadettikoulun sarkajuhlaa varten. :-) // 3. Mitä kunnon tyttöjenilta olisikaan ilman kasvonaamioita!
Hetkessä elämisen vaikeus
torstai 12. marraskuuta 2015
Moi teille ihanille!
Täällä mä taas oon avautumassa. Elämästä ylipäätään tällä kertaa. En oikein tiedä, miksi mulle tuntuu olevan niin vaikeaa elää juuri tässä hetkessä. Oon aina suuntaamassa katsetta ja huomiota tulevaisuuteen. Toki välillä täytyykin, ettei ihan tyhjän päälle jää, mutta mulla tää tuntuu olevan ihan jokapäiväistä.
Välillä tuntuu, että sekoan näiden ajatusten kanssa. Arki on mulle vähän sellaista selviytymistä, töiden ja koulujuttujen selättämistä, päivästä toiseen porskuttamista. Iltaisin huokaisen helpotuksesta, että selvittiinhän tästäkin päivästä. Kuulostipa tuo kauhealta. Olen onnellinen, mutta tällä hetkellä kiireinen ja hieman stressaantunut.
Kalenterin sivut täyttyvät pakollisista menoista ja mulla on niin paljon meneillään, että en oikeasti tiedä miten jaksan. Kyllähän sellaista meininkiä vähän aikaa jaksaakin, kunhan vain ehtii levätä kunnolla. Mulla on nyt yövuoroja, ja lauantaina yötöiden jälkeen vielä seitsemän tuntia myymälässä hillumista. Ehdin siinä välissä nukkua kaksi tuntia. KAKSI. Saatan olla vähän kuollut lauantaisen työpäivän jälkeen. Uni on jaksamisen kannalta sen verran tärkeää, että vähän jopa pelottaa, miten keho reagoi tähän rupeamaan. Joku muumio sieltä varmaan rojahtaa sänkyyn tuon jälkeen.
Olen sellainen ihminen, että välillä suljen mielestäni kaiken ahdistavan, ja toisinaan taas en pääse stressaavista ajatuksista eroon hetkeksikään. Kuten jo sanoinkin, mulle on vaikeaa pysähtyä ja nauttia siitä, mitä juuri sillä hetkellä tapahtuu. Odotan aina jotain; tulevia juhlia, matkaa, lomaa... Tämä on sellainen asia, mitä mun pitäisi oikeasti harjoitella. Lakata odottamasta ja iloita siitä, mitä juuri nyt tapahtuu. Miksi se on niin hankalaa?

Kertokaa mulle, etten ole yksin näiden ajatusteni kanssa?!
Nyt jos siellä ruudun takana on jotain sisäisen rauhan experttejä, vinkit heti jakoon! :D
Blogiystäväkirja videolla
keskiviikko 11. marraskuuta 2015
Oon nyt ihan innostunut näistä videopostauksista! Tämänkin kuvasin jo melkein pari viikkoa sitten, mutta en kehdannut ihan peräkkäin julkaista kahta videota täällä. :D Päätin tällä kertaa toteuttaa Blogiystäväkirjapostauksen. Videolla kuulette vastaukseni haasteen kysymyksiin!
Suosittelen vaihtamaan laadun HD:ksi, niin on miellyttävämpi katsoa! Mun kamerassa ei valitettavasti ole videointimahdollisuutta, tämäkin on kuvattu kännykällä!
Haha, ensi kerralla voisin hieman panostaa ulkoasuuni. Tätäkin videota kuvattaessa vietin kotipäivää collegepaidassa. Ajattelin nyt myös mainita, että kyllä, mulla on shortsitkin jalassa, vaikka videolla ehkä näyttää, että olisin ilman housuja. Mua niin naurattaa toi jäätyminen tuon "mitä laukustasi löytyy aina?" -kysymyksen kohdalla. Tähän mennessä oon oppinut ainoastaan, miten videota leikataan alku- tai loppupäästä. Pitää varmaan selvittää ihan jatkon kannalta, että miten tuolta välistäkin saa napsittua pätkiä pois. :D
Typistin hieman alkuperäistä kysymyslistaa, jotta videosta ei tulisi ihan ylipitkä. Siltikin siitä tuli pidempi kuin olin ajatellut! Jos haluat itse toteuttaa postausidean täydessä pituudessaan, käy katsomassa kaikki kysymykset Jenican blogista!

Isänpäivä
maanantai 9. marraskuuta 2015
Eilen juhlistettiin isänpäivää Sinne-ravintolassa (Eerikinkatu 2). Ravintola oli kehitellyt isänpäivälle oman menun, josta jokainen sai valita alku-, pää- ja jälkiruoan kahden vaihtoehdon väliltä. Oli mukavaa viettää sateista sunnuntaita rakkaiden kanssa hyvän ruoan äärellä. Henrikin pääsi mukaan. :)
Haha, kuvasta ehkä huomaa, että mulla ainakin painoi väsymys pikkuisen päälle. Lauantaina juhlittiin Vilman ja Villen virallisia tupareita ja olin pitkästä aikaa baarissakin. Nukkumaan menin vasta 4:30 jälkeen, järkyttävää! :D
Ravintola oli jokaista pöytää myöten täynnä. Mekin oltiin tehty pöytävaraus jo yli viikkoa aikaisemmin. Viime vuonna vietettiin isänpäivää Boulevard Social -ravintolassa. Musta on kiva perinne juhlistaa tärkeää päivää viihtyisässä ravintolaympäristössä hyvästä ruoasta nauttien.
Tilattiin alkuun shampanja-lasilliset juhlan kunniaksi. Itse otin alkuruoaksi kylmäsavustettua siikaa, pikkelöityä kurkkua ja tillikreemiä. Ihan superhyvä yhdistelmä!
Pääruoaksi ylikypsää vasikanposkea, herkkutattia ja tummaa valkosipulikastiketta. Maittavaa mutta myös erittäin täyttävää! :D Jälkkäriksi nautin vielä haudutetun uuniomena-annoksen kanelikinuskilla ja uuniomenajäätelöllä. Aika herkkua kieltämättä!
Mun ja Vilman muutettua omiin koteihin meillä on ollut tapana illallistaa perheen kanssa ainakin kerran tai kaksi kuukaudessa. Siitä syystä blogissakin tulee varmasti olemaan näitä illallisaiheisia postauksia jatkossakin. ;D Meillä on kotona aina ollut perus arkiruoan lisäksi varsinkin viikonloppuisin toinen toistaan herkullisempia ruokakokeiluja, mistä oon tosi iloinen.
Mulla alkoi taas kiireinen viikko. Pitää vääntää opinnäytetyötä ja loppuviikosta mulla on pari yövuoroa hotellilla ja tällä viikolla myös kaksi vuoroa vaatekaupassa. Hommaa piisaa siis! Kivaa alkanutta viikkoa teillekin! <3

Nenäpäivä-show
lauantai 7. marraskuuta 2015
Saatiin koulun kautta kunnia päästä kokemaan Nenäpäivä-show paikan päälle Tampereen Tohloppiin Ylen studioille. Järjestimme viime vuonna Laurea-ammattikorkeakoulun toimesta Nenäpäivä-dinnerin, jolla onnistuimme keräämään Nenäpäiväsäätiölle yli 2300 euroa. Tänä vuonna järjestettäväksi tapahtumaksi valittiin kirpputori ja arpajaiset, sekä muuta pientä ohjelmaa siihen päälle. Lopullinen lahjoitussumma ei ole vielä täysin selvillä, mutta uskon, että aika lähelle viime vuoden summaa päästiin! :)
Studioilla tunnelma oli korkealla. Julkisuuden henkilöitä vilahteli toinen toisensa jälkeen yleisönkin joukossa. Saatiin myös selfie Robinin kanssa!! :D Vähän meinasi kädet täristä kuvaa ottaessa, haha.
Meillä oli yleisössä tosi hyvät paikat. Olin iloinen, että otin kameran mukaan. Sain napattua aika hyviä kuvia, vaikka itse sanonkin! Ihana Antti Tuisku veti Sata salamaa -kappaleen oikein tunteella!
Juonnot olivat humoristisia, ja ohjelma eteni reippaalla tahdilla, mikä oli kiva, kun ei tullut pitkiä odotusaikoja esitysten välissä. Paljon ihania esiintyjiä ja hyvää fiilistä. Kaiken lisäksi meillä oli tosi ihana bussinkuljettaja, jonka kyydissä matkat Tampereelle ja takaisin taittuivat leppoisasti.
Katsoiko joku lähetystä telkkarista? Bongasitteko mua? ;)
Good times happen over coffee
tiistai 3. marraskuuta 2015
Muistatte ehkä, kun pari viikkoa sitten tässä postauksessa valittelin liiallista vapaa-aikaani ja sitä, että päivät tuntuvat valuvan hukkaan, kun ei ole mitään järkevää tekemistä. No, ehkä valitusvirteni kuultiin jossain ylemmällä taholla, nimittäin tällä hetkellä kalenterin sivut eivät edes tunnu riittävän kaikkiin menoihin.
Sain uuden työpaikan 10 h / vko sopimuksella hotellin respatyön extraaja-sopimukseni lisäksi. Teen nyt (taas) vaatemyyjän hommia opiskeluiden ohella. Oon ollut aikaisemmin Vero Modalla ja Piecesillä melkein parin vuoden ajan töissä. On helpottavaa, kun nyt on taas varmuus ainakin parista vuorosta joka viikkoa kohden, tolla extraajan sopimuksella kun niitä vuoroja ei välillä vaan riitä. Jee, oon niin iloinen! Kuten tuossa mainitsemassani aikaisemmassa postauksessa arvelinkin; kyllä niillä asioilla aina vain on tapana järjestyä parhain päin.
Eilen sain ilokseni tavata Ania pitkästä aikaa kahvittelun ja kauppojen kiertelyn merkeissä. Hasselpähkinä-latte söpöllä kisukuviolla ja rauhallinen hetki hyvän ystävän kanssa tuntui ihan luksukselta pitkän päivän jälkeen. Mulla oli tosiaan eilen eka perehdytyspäivä uudessa työpaikassa ja sen jälkeen kävin vielä koululla pyörähtämässä. Jo ensimmäisen työpäivän jälkeen tuli tunne, että tuun viihtymään siellä erittäin hyvin. En malta odottaa loppujenkin uusien työkaverien tapaamista. :)
Taivas on näyttänyt muuten muutamana peräkkäisenä päivänä tosi makeelta hetkittäin. Tämän kuvan nappasin eilen lähdettyäni koulusta, ja viikonloppuna yövuorosta kotiin tullessani ikuistin kännykän kuviin ihanan, punertavan oranssin auringonnousun.
Tänään mulla on taas kiireinen päivä tulossa. Järjestetään yhdellä opintojaksolla Nenäpäivän hyväntekeväisyystapahtumaa tänään ja huomenna, joten siinä menee lähes kokonaan molemmat päivät! Perjantai-iltana pääsen Tampereelle katsomaan Ylen Nenäpäivä-showta, muistakaa tekin katsoa se telkkarista! :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)