Sick






Näiden kuvien ottohetkellä viime viikolla hymyilytti kieltämättä hieman enemmän kuin tällä hetkellä. Mulle iski viikon vaihteessa aivan hirveä flunssa, ei mikään sellainen että nenä on vähän tukossa vaan ääni lähti hetkeksi kokonaan, yskin keuhkot pihalle ja kirsikkana kakun päälle vielä elämäni pahin silmätulehdus! Lauantaina autuaan tietämättömänä luulin että mulla oli vaan joku roska silmässä ja ääni maassa mutta sunnuntaina jo tein kuolemaa. Vitsit se oli hirveä tunne kun heräsin parin tunnin unien jälkeen silmät täysin muurautuneina kiinni! Lääkäri kirjoitti mulle saikkua tähän päivään asti ja onneksi mulla olisikin ollut vielä pari päivää vapaata niin ehtii levätä kunnolla. Tää onkin mun elämäni ensimmäinen sairausloma! Oon niin huono sairastaja ja en oikein osaa olla paikallani, mutta nyt oon oikeasti vaan maannut, syönyt Ben&Jerrysiä ja muita herkkuja, ollut koneella, katellut telkkaria ja nukkunut päiväunia. Henri osti mulle ekan oman pleikkapelinkin piristykseksi, joten sitäkin on tullut pelattua! Toivottavasti teidän viikko on sujunut mukavammissa merkeissä.

Ostin muuten Etsystä uuden ulkoasun blogiin kun vanha alkoi kyllästyttää enkä saanut siitä oikein omin pikku kätösin muokkailemalla mieleistäni. Ei tämä paljon vanhasta eroa, mutta on silti jotenkin selkeämpi ja virtaviivaisempi. :) Vai mitä tykkäätte?

40 kommenttia

  1. Voii miten ihania kuvia siusta, oot niin kaunis <3 Bongasinkin siun my storysta snäpissä uuden pelis hahah, hyvää ajanvietettä! :D On muuten tosi kivan näkönen tää uus ulkoasu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiitos niin paljon taas ihana <3 Haha välillä on parasta heittää aivot narikkaan ja hakata vähän pleikkaa :-D Kiva että uus ulkoasu miellyttää! Yritän nyt palata tänne kirjottelemaan vähän säännöllisen tän (pikku) tauon jälkeen.. :D Teijän kommentit kyllä tsemppaa kovasti!!<3

      Poista
  2. Tervetuloa elävien kirjoihin :)! Toivottavasti tauti nyt talttuu. Pidä hyvää huolta itsestäsi <3

    Blogi näyttää minusta oikein siistiltä ja selkeältä.

    VastaaPoista
  3. Voi eii tuo flunssa, toivottavasti oot päässyt takaisin elävien kirjoihin ja flunssa on selätetty! Täälläkin on meinannut jonkunnäköinen flunssa iskeä, mutta lepäily ja tee auttaa kummasti :)) Ihan super ihania kuvia Milla susta ♥ Myös blogin ulkoasu näyttää tosi hyvälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munkin pitäis taas opetella juomaan enemmän teetä, mulla se menee aina vähän kausittain että välillä juon tosi paljon ja sit taas en lähes ollenkaan! Se helpottaa kyllä flunssaiseen oloon :) Kiitos hirmuisesti kivasta palautteesta, Viivi ♥

      Poista
  4. Voi ei, sairastaminen on kyllä niin pyllystä! :( Itsekin olen tällä hetkellä jonkin sortin flunssassa, mutta toivon ettei se muutu tämän pahemmaksi.. Apua, tuo silmätulehdus kuulostaa ihana kamalalta! Paranemisia sinne ja toivotaan että pysyt loppuvuoden/talven terveiden kirjoissa ♥ Ihania nämä kuvat, ja uusi ulkoasukin on tosi raikas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sun flunssa kaikkosi pian! Silmätulehdusta en kyllä kaipaa takasin, onneks siitä päästiin antibioottitipoilla eroon :) Kiiitos paljon kivoista sanoista Tuuli ♥

      Poista
  5. Voi jestas, IHANAT kuvat! Sä sädehdit ;-)

    VastaaPoista
  6. Upeet kuvat hei! Mä aiemmin tänään selailin blogiasi töissä ollessa kun oli hiljainen hetki, kommentoit blogiini joten sitä kautta eksyin sinun omaasi. Pakko sanoa että ihan mahtava löytö! Edellinen postaus idiooteista oli esimerkiksi täyttä asiaa. Sinäkin päädyt nyt tyttö hyvä lukulistalleni, mukava löytää blogiaarteita, tämä sinun on yksi sellainen;)
    Mäkin olen mietiskellyt että ostaisin blogilleni uuden ulkoasun, haluan kuitenkin kuvallisen bannerin enkä ole tutkiskellut vielä onko sellainen mahdollista näissä ostetuissa ulkoasuissa. Pitääpä pian ottaa selvää:') Ulkoasun muokkaus on näet kamalaa hommaa mutta tykkään kyllä tehdä bannereita:3
    Paranemisia sinne päin! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooo, huippua saada tällasta palautetta! <3 Mäkin oon käynyt aina lukemassa sun uudet postaukset sen jälkeen kun lisäsin sun blogin lukulistalle, kommentteja ei ole valitettavasti täältä puolelta lähtenyt pitkään aikaan mutta nyt yritän tehdä ryhtiliikkeen! :D

      Mulla ainakin pysyi toi ihan omatekemä banneri tässä ulkoasussa jonka hommasin, eli varmasti ainakin joissain vaihtoehdoissa on mahdollista säilyttää oma banneri, varmasti se voi sisältää kuvankin :) Toivottavasti löydät itelles mieluisan vaihtoehdon :)

      Poista
  7. Tää ulkoasu on todella kiva :) Ja nuo kuvat susta, ihanan iloisia <3 Harmi kuulla, että oot ollut kipeänä :( Kovasti paranemisia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos paljon, Niina <3 Onneks toi pahin helpotti suht nopeasti, pikku nuha vielä jäänyt päälle näinkin pitkäksi aikaa :-(

      Poista
  8. Voi onpa nättejä kuvia susta Milla! :) Uus ulkoasukin on tosi kiva, mä tykkään tälläisestä tarpeeks simppelistä. Pikaista paranemista ja parempaa vointia täältä toiselta flunssan kourissa olevalta! ♥

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heiii, toivottavasti sun flunssa on ollu jo pitkään pois kuvioista!! Kiva että tykkäät uudesta ulkoasusta :) Toivottavasti siellä kaikki mukavasti! :) <3

      Poista
  9. Kauniit kuvat!:) Toivottavasti flunssa on jo paranemaan päin!:) Ja Kiva uus ulkoasu!

    VastaaPoista
  10. Todella kauniita kuvia susta jälleen kerran ♥ Pikaisia paranemisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, ihana kun jaksat niin usein kommentoida <3

      Poista
  11. Upeita kuvia <3! Toivottavasti sun flunssa on jo parantunut :)! Ja tosi hieno tämä uusi ulkoasu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Sofia! <3 mukava kuulla että tykkäät ulkoasusta, mustakin tää on kivan simppeli :) Siellä sivuilla oli kyllä niiin paljon hyviä vaihtoehtoja mut koitan nyt hetken pidättäytyä tässä :-D

      Poista
  12. Ihania kuvia! :)

    https://m-stay-fresh.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos Marianne, sullakin on postaus toisensa jälkeen aina niin upeita kuvia! Oot tosi kuvauksellinen :)

      Poista
  13. Paha flunssa on kyllä ihan kamalaa! Miullekin meinasi tauti iskeä, mutta silti olin päättänyt lähteä kylpylään rentoutumaan ja kuinka ollakaan - tauti jäi kylpylään ja mie paranin! :) Nyt vaan kun siekin maltat ottaa rauhalliseti, ettei tuu tauti takasin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä muuta virko! Ihana kuulla että sä selätit pöpön lillumalla altaissa 8) Toivottavasti se sun flunssa ei päätä palata! :)

      Poista
  14. ihanan iloisia ja aurinkoisia syyskuvia ♥ tuli oikein hyvä mieli noita katsellessa :') ja voi ei mikä flunssa, kuulostaa ihan kauheelta!! onneksi oot saanut kunnolla lepäillä, jospa olo siitä helpottuisi ja elämä voittaisi. oot ainakin saanut rentoutua oikein luvan kanssa ;) ja uusi ulkoasukin näyttää tosi kivalta ja selkeältä! :)

    http://sadepisaroitaniitynkukkasilla.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Jenni ja kiva kun jätit kommenttia! :)<3 Tosi kiva saada palautetta myös tästä uudesta ulkoasusta ja kiva että kuvat miellytti!:) jeps, tuolla viikolla tuli kyllä hyvin levättyä mutta sit palasin taas normiarkeen ja tää flunssa vaan porskuttaa eteenpäin, onneks sentään siitä silmätulehduksesta pääsi eroon :'D Jospa tää tästä pikkuhiljaa.. Ps. sulla on ihana blogi!

      Poista
  15. Sulla on kyllä törkeen ihana blogi! ❤️ Ihania kuvia ja sulla on niin kaunis hymy. Ulkoasu näyttää sika hyvältä! :-)

    http://maijaviola.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos hurjasti aivan ihanasta kommentista <3 =) Niin kiva kun jotkut haluaa piristää toisen päivää tällasilla pienilläkin jutuilla ja kehuilla! Pitääkin eksyä tässä vastavierailulle kurkkaamaan sun blogi! :)

      Poista
  16. Eksyin tänne blogiin ja nää kuvat nähtyäni aattelin samantien, että nyt on pakko kommentissa kehua näin onnistuneita ja nättejä kuvia, MUTTA näköjää aika moni muukin on hoksannu saman haha :D No ei varmaan vielä yhet kehut mieltä ainakaan huononna, eli siis: ihania kuvia susta, näytät upeelta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihana kommentti, Laura :) Piristi mieltä kummasti kun tän luin <3 Kiva että tykkäsit kuvista, kiitos kauniista kehuista ja hauskaa viikonloppua!

      Poista
  17. Vastaukset
    1. Voi kiitos hirveesti :) En oo oikein vieläkään päässyt kokonaan eroon tosta flunssasta, tuntuu oikeesti että tää ei lähde ikinä!

      Poista
  18. Mihin sä olet hävinnyt? :|

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Mulla oli inspiraatio vähän pidemmän aikaa ihan hukassa enkä väkisin viitsinyt tänne mitään yrittää väkertää :) Toivottavasti pysyt vielä mukana matkassa, koitan alkaa taas postailla säännöllisemmin! :)

      Poista
  19. Onhan sulla kaikki hyvin? Et kai oo lopettanut bloggaamista kokonaan? Sun postauksia kaipaillaan täällä kovasti ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, et uskokaan kuinka hyvä mieli tällasista kommenteista tulee! Mä yritän nyt pikkuhiljaa palailla takaisin tänne linjoille, oon pahoillani jos oot täällä turhaan käyny kurkkimassa jos ois ollut uusia postauksia, niitä kun ei oo pariin kuukauteen tullut :-( Ihana kuitenkin kuulla että kaipailet mun kirjoituksia, se kannustaa postailemaan! :) <3

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥

Instagram: millamarinak
Snapchat: millamarinak
Youtube: Milla Kantonen