Madridin matkan fiiliksiä


Tänään iltapäivällä täällä ollaan kotiuduttu Madridista. Meillä oli aivan huikea muutaman päivän loma perheen kesken ja noinkin lyhyessä ajassa kerkesi tutustumaan kaupunkiin hyvin. Vaikka matkustelu on mun lempijuttuja maailmassa, kotiin on kuitenkin aina yhtä ihana palata.

Mä oon nyt ihan pulassa näiden satojen matkakuvien kanssa! En oikein edes tiedä mistä aloittaa, kun olisi niin paljon kerrottavaa teille. Mä oon jotenkin lennon jälkeen aina vähän pihalla ja se matkan tekeminen on usein jollain tavalla tosi uuvuttavaa. Tässä nyt kuitenkin ois pikku kuvapläjäys ja vähän esimakua siitä, millainen loma meillä oli. Tuun kirjoittelemaan myöhemmin ainakin postauksen tai pari tarkemmin meidän matkasta, mutta halusin nyt joidenkin päivien hiljaiselon jälkeen tulla moikkaamaan teitä!



Aloin tuolla matkalla oikeasti miettiä, että oon syntynyt väärään kulttuuriin, haha. Musta on ihana, kun ravintolassa tilataan monia pieniä annoksia ja kaikki napostelevat niitä ristiin rastiin, pariskunnat kulkevat käsi kädessä, iltapäivällä vedellään sikeitä ja vuorokausirytmi on muutenkin Suomeen verrattuna tosi erilainen. Kaupat aukeavat myöhemmin, juhlat jatkuvat aamuun asti eikä kaupunki nuku koskaan. Musta tuntuu, että suomalaisten on jotenkin hankala nauttia elämästä täysillä, kun täällä elämä tuntuu olevan vähän sellaista suorittamista, jos tiedätte mitä tarkoitan. Lisäksi sää vaikuttaa ainakin mulla mielialaan ihan älyttömästi!

Olipa kiva päästä postailemaan pitkästä aikaa. Toivottavasti teilläkin on kaikki hyvin! ♥ Palataan pian taas!

28 kommenttia

  1. Näyttääpä ihanalta! :) Voi kun itsekkin pääsis nyt johonkin matkalle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Stiina! :) Oli kyllä ihana irtiotto arjesta :) Toivottavasti säkin pääset pian johonkin lomalle!

      Poista
  2. Upeita reissukuvia, matkakuume täällä taas nousee! Ja oot todella kauniina jälleen ollu liikentees! Plus ai että noi drinkit... *_*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti! :) <3 Joo äläpä muuta sano, me käytiin sellasilla markkinoilla missä oli vaikka mitä ihanaa! Noi oli niin kivan näköset, että oli pakko räpsästä kuva :)

      Poista
  3. Oot ihan oikeessa noista kulttuurieroista ja suomalaisesta suorittamisesta. Ihania kuvia oot saanu <3 kiva piristys arjen keskellä tollanen miniloma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Oli kyllä tosi piristävä reissu ja lyhyt maisemanvaihdos :) Kiva kuulla, että oot samaa mieltä tosta suomalaisten suorittamisesta! Vähän kärjistettynä (ehkä) sanottu tää mutta tuntuu että Suomessa on jotenkin niin urakeskeinen meininki että elämä menee vähän ohi siinä sivussa ja se on tosi surullista!

      Poista
  4. Eikä miten ihania reissukuvia!! Matkakuume vaan kasvaa, pitäs itekki miettiä jonnekkin reissua!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana, kiitos! :) Reissut on parhaita <3 Siitä vaan varailemaan ;)

      Poista
  5. Oi vitsit, onpa ihania reissukuvia ja kauniita asuja sulla <3 Varmasti piristi paljon tollanen pienempikin reissu! :) Mä oon kyllä samaa mieltä tosta suomalaisten suorittamisesta ja siitä, ettei oikeen koskaan itekään pysty kunnolla hellittään ja pelkästään nauttiin elämästä :s Paljon olis vielä opittavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitoksia =) <3 Tosiaankin piristi, ois ollu kiva olla vielä pari päivää pidempäänkin! :) No niinpä, kiva että oot samoilla linjoilla! Mä haaveilenkin asumisesta ulkomailla että pääsis näkemään, oisko jossain muualla oikeesti jotenkin vähän rennompaa ja just helpompaa ottaa ilo irti asioista :)

      Poista
  6. Tosi ihania ja aurinkoisia kuvia ♥ Espanjalainen kulttuuri on kyllä itsellekkin paljon mieluisampi kuin suomen ankea, mutta uskon myös ilmaston vaikuttavan niin paljon tuohon eroon kulttuureissa ja mielialassa :D Innolla odottelen sun muita postauksia tuolta reissulta ja koitan varoa nappaamasta itselle lentolippuja samantein Espanjaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Siis ilmasto vaikuttaa kyllä ihan mielettömästi, tuollakin oli heti paljon parempi fiilis auringon paistaessa :) Kiva kuulla että ootat innolla, koitan pikaisesti saada niitä julkastua :) Haha ihana, koitahan nyt välttyä heräteostoksilta ;D <3

      Poista
  7. Ihan ensiksi täytyy sanoa, että oot vaan niin kaunis! ♥ Jotenkin kuviasi katsellessa tulee itsellekin aina tosi positiivinen ja lämmin fiilis :) Teidän matka kuulosti kyllä ihanalta, odotan jo innolla tulevia postauksia! Samalla oma matkakuume kasvaa kasvamistaan - enää kuukausi jäljellä!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mikä kommentti, eikä <3 Ihana että sulla tulee tollanen olo mun kuvista, ihan parasta! :) Voi että, Espanjan kelit alkaa nyt just lämpenemään ihan huomattavasti niin teillä on varmasti tosi huikeat ilmat siellä tuolloin :) <3

      Poista
  8. Aivan ihania kuvia! Teidän reissu kuulostaa tosi kivalta :) Matkakuume kasvaa mullakin! Toivottavasti kesällä pääsen minäkin reissuun ;) en malta odottaa seuraavaa Madrid-postausta ♥ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rakas <3 Pitää nähä pian niin pääsen kertomaan enemmän matkajuttuja :) Hihi pitää kasata uusi postaus pian!! Toivotaan että sä pääset jonnekin käymään kesällä tai syksyllä <3

      Poista
  9. Upeita kuvia, Madrid on varmasti ihan mahtava lomakohde! <3 Innolla odottelen tulevia postauksia teidän reissusta, ja sä olet taas ihan hurjan kauniina noissa kuvissa :) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kiitos kivoista sanoista <3 Madrid on kyllä kokemisen arvoinen kaupunki :) Tykkäsin paljon! <3

      Poista
  10. Oij kuulostaa ja näyttää niin ihanalle! ♡♡ matkakuume kyllä niin kasvaa näitä katellessa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!! <3 Haha lomapostaukset kyllä aiheuttaa itse kullakin tuota matkakuumetta! :-D

      Poista
  11. Ihana postaus <3 Madrid on niin kaunis ja kiva kaupunki ! Tykkään niin siitä :) Innolla odotan lisää postauksia matkasta :) Ps. Oot tosi kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Niina <3 Ja kiitos aktiivisesta ja kannustavasta kommentoinnista! :-) Nää piristää mun päiviä <3

      Poista
  12. Milla, tää postaus<3 Mun ikuinen matkakuumeilija innostuu liikaa :D Ensinnäkin, toi neljäs kuva on ihan mieletön! Toiseks, sä oot niin kaunis<3 Ja kolmanneks, mä tiiän mitä tarkotat tola suorittamisella! Välimerenmaissa tulee aina sellanen fiilis, että hitto miten rentoo ja ihanaa sielä on. Ei oteta turhaa ressiä, vaan annetaan kaiken mennä omalla painollaan. Voi, onneks kohta pääsee reissuun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi neljäs kuva otettiin sellaselta kattoterassilta mistä oli huikeet näkymät kaupungin ylle ja mentiin sinne just auringonlaskun aikaan niin oli tosi nättiä! :) Kiitos kiitos kiitos <3 Ihanaa että säkin saat viettää kesän noissa tunnelmissa :) <3

      Poista
  13. Eikä ! Mäkin haluun ja varsinkin nyt kun kattelee tuolta taivaalta tiputtelevaa räntäsadetta, möh :(
    Odotan innolla kuulla lisää tein reissusta :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi ei kyllä enää tässä vaiheessa kevättä ois kovin tervetullutta! :D Ihana kuulla että teitä kiinnostaa nää postaukset, kiitos kommentista! <3

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥

Instagram: millamarinak
Snapchat: millamarinak
Youtube: Milla Kantonen