10 + 1 jouluista faktaa

Faktapostauksia on mielestäni aina kiva lukea, joten halusin kovaa vauhtia lähestyvän joulun kunniaksi listata muutamia jouluisia perinteitä ja tosiseikkoja meidän joulunviettoon liittyen. Joulu on niin nopeasti ohi, ettei sitä mun mielestä voi fiilistellä liikaa silloin kun sen aika on! Toivottavasti te ootte samaa mieltä, eikä nää jouluaiheiset postaukset ala jo tulla korvista ulos. ;-)


1. Vähän vanhempaan ikään tullessa siskoni alkoi epäillä joulupukin aitoutta. Hän yritti yhtenä vuonna vetää pukin parran pois, ja toisena taas oli salapoliisina tutkimassa pukin kenkiä eteisessä, että ne ovat erilaiset kuin viimeksi.

2. Jouluaattona mua ja siskoani odottaa kuusen alla joulusukassa pienet lahjat, jotka saadaan avata heti herättyämme. Loput lahjat avaamme vasta ruokailun jälkeen myöhään illalla.

3. Vaikka olenkin aika kaikkiruokainen, en oikein välitä joulupöydän laatikkoruoista. Perunalaatikkoa saatan ottaa lautaselle vähän, mutta porkkana- ja lanttulaatikko ei mulle jostain syystä uppoa.

4. Niin kauan kuin muistan, ollaan siskoni kanssa jouluaattoisin aina katsottu Joulupukki ja noitarumpu -piirretty elokuva. Siitä on muodostunut perinne, jota ei voi jättää väliin!

5. Pienempänä kauhisteltiin äidin ja isin tapaa tarjota tutulle joulupukille pikku hömpsyt. Ajateltiin joulupukin tulevan ihan humalaan ja lahjakierroksen häiriintyvän siitä. Ei sitä alkoholia ja sen vaikutusta silloin lapsena oikein ymmärtänyt. 


6. Tarhaikäisenä takapihallemme ikkunan taakse tuli kerran joulun aikaan hyppimään ihan oikea tonttu. En vieläkään tiedä, oliko se joku naapuri? Silloin se oli jännää ja vähän pelottavaakin, vaikka kyllähän me tiedettiin, että tontut siellä tarkistelee, ollaanko kiltisti.

7. Jouluaatto ja -päivä kuuluu mun mielestä viettää läheisten kesken. En voisi kuvitellakaan lähteväni esim. baariin silloin!

8. Pienenä oli ihan  parasta kirjoittaa joululahjatoivelista pukille. Lelukatalogia selattiin kuin viimeistä päivää, ja sieltä valittiin parhaat toivelistalle. Se piilotettiin sitten ovimaton alle, ja tontut kävivät yön aikana hakemassa sen.

9. Meillä on aina myös Kiara-koiralle lahjapaketti, jonka hän saa yrittää avata itse. Kiara tietää, mikä paketeista on hänen, ja käy haistelemassa sitä kuusen alla. :)

10. Vanhempani panostavat varsinkin joulupöytään ihan älyttömästi, mikä on musta ihanaa. Jouluruoat on niin superhyviä, varsinkin kalat, kinkku ja italiansalaatti kuuluvat mun suosikkeihin. Tulee aina syötyä itsensä niin ähkyyn, että suunnilleen pyörin ympäri kämppää sen jälkeen.


+ 1. Nyt tulee megapaljastus, jota oon saanut hävetä silmät päästä. :DDD Mulle selvisi ehkä neljä vuotta sitten, että joulukinkku ei ole lintu vaan possu! Tiedättekö, oon aina sekottanut sen johonkin kalkkunaan! Musta se on tosi hämäävää, että leivänpäällisetkin on kaikki ihan samanlaisissa rasioissa, oli se sitten kinkkua tai kalkkunaa. Tää ajatus johtaa myös varmasti jostain Jenkkien kiitospäivän kalkkunasta... Haha, no, tää juttu on ainakin tarjonnut hyvät naurut monille. :D Viime vuonna paljastin työpaikan pikkujouluissa tän pienen aukon mun yleissivistyksessä. Löysin seuraavana työpäivänä mun lokerosta paperin, jolle oli tulostettu possuja, joilla oli siivet.

22 kommenttia

  1. Heh, niin piristävä postaus ja upeat kuvat! Niin kivaa kuulla muiden joulumuistoja. :-) Mäkään en oikein välitä jouluruuasta, paitsi porkkanalaatikosta. Jälkiruokapöytä onkin enemmän mun makuun ja teenkin joka joulu jotain hyvää! :-) Tuo megapaljastus on kyllä hauska! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten kiva kuulla, kiitos Emilia! :) Mustakin on ollut tosi kiva nyt joulun alla lueskella muiden vastaavia ja muunlaisiakin postauksia :) Haha tosiaan siis tarkoitin että tykkään paljon kaikista muista jouluruoista paitsi laatikoista! Eli meillä näköjään vähän päinvastoin ;D

      Poista
  2. Kauniita ajatuksia sekä kuvia liittyen jouluun !! ihanaa joulun odotusta sinne teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos, tällasia muistoja on hauska aina toisinaan palautella mieleen ;D Kiitos ja samoin sinne ihanaa joulun odotusta <3

      Poista
  3. Kauniita kuvia jälleen <3 Nää faktapostaukset on tosi kivoja ja mielenkiintoisia, näitä tykkää lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) <3 Samaa mieltä, näitä on hauska lueskella muidenkin blogeissa :)

      Poista
  4. Oij tosi kiva postaus! ♥ Löysin sun blogin ihan äskettäin ja ihastuin tähän täysin! Jään kyllä seurailemaan sun juttuja :))

    http://wonderland--life.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee, huippua saada uusia lukijoita! :) Kiitos kommentista ja tervetuloa lueskelemaan ♥ Sullakin on tosi kiva blogi! :)

      Poista
  5. Haha, ihania faktoja :) Ja tosi hassu tuo kinkku-juttu, mutta kaikilta varmasti löytyy jokin vastaava aukko yleissivistyksessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah no joo, just puhuttiin kaverin kanssa, että tollaset on niin "itsestään selviä" juttuja, ettei ne edes tule esille missään vaiheessa! Just sen takia mäkin oon varmaan elänyt monta vuotta pimennossa. :D Tää kävi ilmi Aliasta pelattaessa, kun mun piti selittää kinkku-sana. "Tää on se jouluna syötävä lintu" "Kalkkuna?" "Ei kun se toinen!!!" :D

      Poista
    2. Alias on kyllä tosta ilkeä peli :D Itse jouduin joskus selittämään sanaa "päästäinen" ja silloin vielä luulin sen olevan lintu :D Molemmilla näköjään enemmän lintuja mielessä :'D

      Poista
    3. :DDDDDDD mäki oon joskus luullu päästäisen olevan lintu... mut se väärinkäsitys sentään selvis mulle vähän aikasemmin ku tää kinkku-asia :DD

      Poista
  6. Kiva postaus! :) ja hahah toi eka kohta! En muista tollasta enkä myöskään tota kuudetta :D mut noitarumpu<3
    -Vilma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Vilms ♥ Etkö!!! Hahaha olit varmaan niin pieni... Noitarumpua odotellessa ♥

      Poista
  7. Ja kun meillä on yleensä aina ollut leikkeleinä sekä kinkkua että kalkkunaa, keksit yhdistää nämä kilkkunaksi :D !

    VastaaPoista
  8. Hahaa, meillä on myös tullut perinne tosta Noitarummusta! 8) Lumiukko on myös pakko nähdä!! Ja ihana toi viimenen paljastus :'DD<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin paras leffa!! :D <3 Lumiukko on vähän surullinen:(( Hahaha kiitos! Tollaset kömmähdykset kyllä naurattaa aina niin paljon :D

      Poista
  9. Ihania faktoja! :) Haha, eikä tuo viimeinen kohta!! :D Onneksi kuitenkin asia lopulta selvisi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuuli! :) Hahah, tollasista "pikku" kömmähdyksistä saa kyllä aina hyvät naurut :D

      Poista
  10. Faktapostauksia on tosi kiva lukea! Siulla on muutenkin tosi ihanan oloinen blogi :-) Ja tuossa 7. kohdassa oot kyllä erityisen oikeassa. Täällä myös yksi, kenen mielestä joulu on juuri sitä läheisten kanssa olemista!

    Tosi hyvää joulua siulle :-)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii Janna kiitos kivasta kommentista! Siis joo oikein joskus tuli ihmeteltyä kun jouluaaton iltana jotkut tutut oli menossa baariin! :D Ei sopis mulle! Oikein ihanaa joulua myös sulle! :)

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥

Instagram: millamarinak
Snapchat: millamarinak
Youtube: Milla Kantonen