Sick






Näiden kuvien ottohetkellä viime viikolla hymyilytti kieltämättä hieman enemmän kuin tällä hetkellä. Mulle iski viikon vaihteessa aivan hirveä flunssa, ei mikään sellainen että nenä on vähän tukossa vaan ääni lähti hetkeksi kokonaan, yskin keuhkot pihalle ja kirsikkana kakun päälle vielä elämäni pahin silmätulehdus! Lauantaina autuaan tietämättömänä luulin että mulla oli vaan joku roska silmässä ja ääni maassa mutta sunnuntaina jo tein kuolemaa. Vitsit se oli hirveä tunne kun heräsin parin tunnin unien jälkeen silmät täysin muurautuneina kiinni! Lääkäri kirjoitti mulle saikkua tähän päivään asti ja onneksi mulla olisikin ollut vielä pari päivää vapaata niin ehtii levätä kunnolla. Tää onkin mun elämäni ensimmäinen sairausloma! Oon niin huono sairastaja ja en oikein osaa olla paikallani, mutta nyt oon oikeasti vaan maannut, syönyt Ben&Jerrysiä ja muita herkkuja, ollut koneella, katellut telkkaria ja nukkunut päiväunia. Henri osti mulle ekan oman pleikkapelinkin piristykseksi, joten sitäkin on tullut pelattua! Toivottavasti teidän viikko on sujunut mukavammissa merkeissä.

Ostin muuten Etsystä uuden ulkoasun blogiin kun vanha alkoi kyllästyttää enkä saanut siitä oikein omin pikku kätösin muokkailemalla mieleistäni. Ei tämä paljon vanhasta eroa, mutta on silti jotenkin selkeämpi ja virtaviivaisempi. :) Vai mitä tykkäätte?

Pari sanaa idiooteista

Sä oisit ihan **tun hyvännäkönen jos painaisit 7 kiloo vähemmän.

Näin tuli joku valopää avaamaan keskustelun kesäiltaa terassilla kaverin kanssa istuessani. Ehkä se oli vitsi, mahdollisesti, tai sitten se oli vain humalaisen miehen vankkumaton mielipide. Tai ehkä jopa maailman surkein iskuyritys. Tän sankarin sanat ei mua sen enempää hetkauttaneet, mutta jäin kuitenkin miettimään, että miksi, MIKSI täytyy avata suunsa arvostellakseen toisten ulkonäköä negatiivisessa mielessä. 




Muistan ikuisesti, kun viisi kesää sitten serkkuni ja siskoni kanssa lähdimme ruokakaupasta ulos. Tuulikaapissa istuskeli pari mammaa, jotka alkoivat kovaan ääneen kommentoida keskenään, että "miten noi kehtaavat kulkea shortseissa, kun läskit vaan hyllyy". Siis mitä? Olin silloin 18-vuotiaana ihan tikku, ja serkkuni ja siskoni ovat vielä mua pienempiä ja hoikempia. Ja tämä ei nyt ollut jutun pointti, vaan se, että eiköhän jokaisella ole muutenkin oikeus pukeutua sään ja ihan oman mielen mukaan. Pistää niin vihaksi tollaset ääliöt. Tuollaisista tilanteista jää aina eniten harmittamaan se, että hämmennyksen vallassa ei saa lauottua mitään nerokasta vastaiskua...



Mä en ihan oikeasti ymmärrä, mikä tollaisilla ihmisillä on hätänä. Kai se on joku oman elämän tyhjiö, joka saa ihmisen käyttäytymään noin. Ilkeät sanat saattavat jättää toisille ikuiset arvet ja tuollaiset kommentit pahimmassa tapauksessa voivat saada häpeämään omaa vartaloa. Toivooko joku oikeasti aiheuttavansa sellaista muille? Eiköhän tää elämä oo aika ajoin ihan tarpeeksi hankalaa ilman tollaisia maailman turhimpia ilkeilyjäkin. Mä oon itse pitänyt sellaista linjaa, että jos ei oo mitään hyvää sanottavaa niin oon vaan hiljaa, mutta jos on aihetta kehuihin ja kauniisiin sanoihin niin päästän kyllä ne suustani. Mikään ei piristä päivää niin kuin tuntemattoman kehut onnistuneesta meikistä tai asuvalinnasta, se on tullut omallakin kohdalla todistettua useamman kerran.

"Everyone you meet is fighting a battle you know nothing about. Be kind. Always."

The perfect breakfast

healthinki tehtaankatu helsinki


healthinki



Viime viikon perjantaina kalenteri näytti mukavasti tyhjää aamupäivän osalta, siispä päätettiin Melissan kanssa aloittaa viikonloppu täydellisellä tavalla - rauhallisella ja superherkullisella aamiaisella aurinkoisessa Helsingissä. Suunnattiin Tehtaankadulle heinäkuussa avattuun pieneen ja suloiseen Healthinki-kahvilaan herkuttelemaan smoothie bowleilla, avokado toasteilla sekä matcha-lateilla. Tällä setillä oli hintaa parikymmentä euroa, ja tän aamiaisen saa tuolta mihin tahansa aikaan päivästä, mikä oli musta aika hauska idea, sillä kuka ei välillä tykkäisi nukkua vapaa-aamuina hieman myöhempäänkin. Näillä eväillä jaksoi kyllä pitkälle iltapäivään. Tää mesta ansaitsee siis vahvat suositukset kummaltakin meiltä!