Hair talk & help needed!

Mulla on aina ollut melko karhea ja hauras, kihartuva hiuslaatu. Asiaa ei yhtään helpota se, että suoristusrauta on savunnut monen vuoden ajan ja pahimmassa vaiheessa vielä useamman kerran päivän aikana. Lisäksi olen käyttänyt klipsipidennyksiä about 15-vuotiaasta asti, toisinaan laiminlyönyt lämpösuojaa enkä muutenkaan ole aiemmin ollut hiuksilleni mikään paras ystävä. 

Mulla on myös pienoinen kampaajakammo, sillä sain joskus teininä pahemman kerran kuulla kunniani kampaajan penkkiin istuessani. Sen kerran jälkeen oon suosiolla antanut tuttujen napsia huonot latvat pois.. Mun mielestä ei oo kampaajan tehtävä moittia asiakkaan hiuksia - ennemminkin antaa vinkkejä, kuinka ne saisi parempaan kuntoon. 

Vielä vuosi sitten mun hiukset oli aika järkyssä kunnossa, mutta sittemmin oon alkanut huolehtia niistä paremmin. Suoristan vain silloin tällöin, käytän lämpösuojaa ja yritän pestä hiuksia mahdollisimman harvoin. Koitan pitää hiuksia mahdollisimman paljon auki tai vaihtoehtoisesti vaihdella ponnarin paikkaa. Sri Lankassa vietetyt 10 viikkoa teki myös ihan superhyvää, sillä siellä en tehnyt hiuksilleni oikeastaan mitään pesun ja hiusöljyn käytön lisäksi.



Mulla on ollut Moroccan Oil -shampoo ja hoitoaine käytössä noin vuoden, enkä ihan heti oo vaihtamassa! En oikein viitsi enää ostaa mitään markettishampoita, koska mun hiukset tarvii oikeasti korjaavia tuotteita ja nämä on toimineet oikein hyvin! Öljyjen kanssa oon kokeillut Moroccan Oil -hiusöljyä ja sitten tuota OGX hydrating macadamia oilia, ja molemmat on toimineet mulla tosi hyvin. Mun hiukset on niin kuivat, että laitan tuota nykyään melkein joka päivä, mutta kyllä huomaa, että pikkuhiljaa hiukset korjaantuu. 



Lämpösuojana mulla on ollut tuo Four Reasons -muotoileva lämpösuojasuihke, siitä ei oo mitään erityisempää sanottavaa, kaipa se asiansa ajaa! :D Kuivashampoissa oon tykästynyt Batisten tuotteisiin ja suosinut niitä jo vuosien ajan. Niin hyviä tuoksuja ja kuivashampoon avulla saa helposti venytettyä pesuväliä yhdellä päivällä!



Tällaiselta mun hiukset näyttää pesun jälkeen ilman mitään käsittelyä. 

Kaipaisinkin nyt vähän teidän apua, nimittäin en oo värjännyt hiuksiani yli puoleen vuoteen, ja haluaisin jonkinlaista muutosta! Mulla on jo monen vuoden ajan ollut tummanruskeat hiukset, mutta nyt voisi sanoa, että on ihan oma väri päässä tän pitkän värjäystauon seuraksena. Mua kuitenkin vähän häiritsee se, että hiukset ei ole "minkään" väriset. Oon miettinyt latvoista vaaleampia / koko tummanruskeaa, mutta oisko teillä mitään ideoita? Mikä mulle sopisi? 
Ja mitä mieltä ootte pidennyksistä, yes or no? 

 

16 kommenttia

  1. Mun mielestä sulla on viime aikoina ollut todella kauniin väriset hiukset ja sulle sopii todella hyvin tuollaiset lämpimämmät sävyt :) Munkin pitäisi oppia pitämään ponnaria vähemmän, sillä pikkuhiljaa huomaa sen tekemän hallan hiuksissa :/ Tuo Moroccan oil kuullostaa todella hyvälle, kun googlailin sitä hieman! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) Kyllä mäkin muuten ihan tykkään tästä mutta sit jos on esim tiukka ponnari niin se tyvi on sellanen "maantienharmaa", ja niinkuin tossa jo kirjotin niin mua jotenkin vähän häiritsee kun siinä ei oo mitään väriä! :-D Mä oon kans ennen aina kotona pitänyt hiuksia kiinni mutta yritän päästä siitä eroon että ne sais mahdollisimman hyvin levätä.. Tosin tuntuu vieläkin aina, että ne on vaan tiellä jos niitä ei laita kiinni! :D Moroccan Oilin tuotteet on kyllä mulla ainakin ylittäny odotukset, ne on tosi hyviä jos vähän haluaa investoida! :) Kiitos Anette kommentista ♥

      Poista
  2. Koko tumman ruskea sopis ja ei pidennyksiä! Ja muuten suosittelen lisäksi viel moroccan oilin öljyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielipiteestä ja suosituksesta! :) ♥ Se Moroccan Oil -hiusöljy on kyllä tosi hyvä! Luulen että viimestään syksyllä päädyn taas ihan tummanruskeaan, jos en jo aiemminkin! :D

      Poista
  3. Miulla on ollut pitkään harkinnassa tuon OGX hydrating macadamia oilin osto ja se oli jotenkin jo unohtunut, nyt tätä lukiessa tuli sellanen fiilis että täytyy kyllä ostaa kokeiluun! :D Siulle sopii todella hyvin sekä vaalea että tumma, mutta erityisesti miun mielestä tummansävyinen tukka näyttää aivan ihanalta siulla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Sitä oon käyttänyt tässä kesän mittaa ja on ihana huomata miten hiuksista tulee pikkuhiljaa terveemmät :) Voi kiitos paljon, ihana kuulla että susta molemmat sopii! :) Oon aina viihtynyt tummissa hiuksissa niin hyvin nii ehkä mulla itelläni on vaan hieman totuttelemista näin vaaleanruskeisiin :D Se tummakin vaan tuppaa haalistumaan ja ei kovin usein viitsisi värjäillä! :S Sulla on kyllä tosi ihanat tummat hiukset ♥

      Poista
  4. Miusta siun nykyinen väri on ihan super ja sopii siulle tosi hyvin! Se kierrehiuslenkkihärpäke mikälienee on hiuksille hellävarainen ja sen kanssa ponnaria voi pitää melko huoletta, kunhan vaihtaa lenkin uuteen sen suoristuessa! Lämpösuojan ehkä sinuna päivittäisin johonkin vielä vähän laadukkaampaan kampaamotuotteeseen ja Kerastasen tuotteisiin suosittelen myös tutustumaan! Niiden hoitoaineet on ollu ihan parhaita omalle kuontalolleni, jonka ongelmat kuulostaa ihan samoilta kun siullakin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos tosi paljon vinkeistä! :) Mulla onkin ollu joskus niitä kierrepompukoita, mihin lie hävinneet kaikki :'D Voisi käydä kyllä ostamassa niitä lisää! Pitää kyllä laittaa korvan taakse toi Kerastase, oon kuullut siitä hyvää aiemminkin! Kiva että ne on toimineet sullakin :) Kiitos vielä hyödyllisestä kommentista! :)

      Poista
  5. Tosi monet ovat kehuneet noita Moroccan Oil -hiustuotteita, että täytyy varmaan itsekin jo kokeilla niitä! :D Miunkin mielestä tuo viime aikoina näkynyt hiusväri näyttää tosi kivalta siulla, mutta kyllä se tummanruskeakin sopii! Vaaleat raidat hieman tummemmalla pohjalla voisi myös näyttää tosi nätiltä <3 Ja vau, jos hiuksesi näyttää tuolta pesun jäljiltä, niin ehdottomasti luovut pidennyksistä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne on kyllä hyviä, mullakin toi shampoo ja hoitoaine ollu jo pidemmän aikaa käytössä eli suositus lähtee täältä niille =) Kiitos ehdotuksista!! <3 Mä päädyin nyt siihen tuttuun ja turvalliseen tummanruskeaan, kun kelasin että syksyn ja pimeän tullessa se ois kuitenkin ollut se lopullinen valinta :D Hih ja joo, mä totuttelen elämään ilman pidennyksiä ;D

      Poista
  6. Mun mielestä sun tukka on ihana kun se on vaalentunu vähän auringossa<3 Mutta tiiän mitä tarkotat, koska musta tuntuu et mulla on kans jonkinnäkönen värjäys/tehohoitokuuri edessä täältä paluun jälkeen :D Aurinko on kuivattanu mun tukkaa ihan kauheesti! Onks toi öljy niin hyvä mitä siitä puhutaan? 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä oon kyllä ollu tyytyväinen tohon öljyyn ja sen säännöllisen käytön alottamisen jälkeen hiukset parantunu huomattavasti! En tiennykään että tota on enemmänkin hehkutettu, multa menny ihan ohi :D Kesällä on kyllä kiva olla hetken aikaa vähän vaaleempi mutta tosiaan päädyin nyt taas siihen tummaan väriin :) <3

      Poista
  7. Mulla olis joskus sama ongelma hiusten kanssa, että ne ei ollu oikeen "minkään" väriset. Olin värjännyt ja vaalentanut niitä menemään milloin mihinkin suuntaan, ja ne oli myös tosi huonokuntoiset joten päädyin leikkaamaan ne olkapääpituisiksi ja vaalentamaan ihan valkoiseksi, haha! Nyt on kyllä edelleen hyväkuntoiset hiukset eikä onneksi tarvitse enää korjaavia tuotteita, mutta teiniblondi on alkanut kyllästyttää vähän :D

    Musta tuo tumma tukka sopii sulle tosi hyvin :) Jos mietit uutta väriä niin ehkä takaisin tummemmaksi olisi kaunis ? :)

    https://riikkamaria.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh tiedän hyvin että tostakin saa kehiteltyä pienen ongelman päänsä sisällä että hiukset "ei oo minkään väriset", mulla itellä ei ainakaan ollut kovin sellanen huoliteltu olo :D Toi on varmasti hyvä ratkasu vetää kaikki huonot ja kuivat latvat pois niin pysyy helpommin parempikuntosina! :) Harmi että on alkanu kyllästyttää, ehkä sun täytyy tehä muutosta taas johonkin suuntaan kohta tai sit rakastut uudestaan tohon väriin ;D Kiitos mielipiteestä, näitä oli kiva lukea päätöstä tehdessä ja tummaan sitten päädyinkin! :) Pitää käydä kurkkimassa sun blogi <3

      Poista
  8. Mäkin komppaan tota mielipidettä, että sun nykyinen hiusten väri sopii sulle älyttömän hyvin :) Sikspä jos olisin sä, kokeilisin ehkä jotain raitoja tai vastaavaa pienempää muutosta, kun koko tukan värjäys.

    Hmm pitäis varmaan seuraavaks kokeilla tota shampoota ja tota hoitoainetta mitä tässä kehuit :) Mulla on tuo Moroccan Oilin hiusöljy käytössä ja se on kyllä ainakin ihan super! Oon tosin mun nykyseen shampooseen, hoitoaineeseen ja hiusnaamioonkin erittäin tyytyväinen (Redkenin all soft-tuotteita kaikki kolme), mutta en tiedä pitääkö paikkaansa, että niitä olis hyvä aina välillä vaihdella. Näin ainakin oon usein kuullut :D

    Erika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Erika kommentista! <3 Suosittelen kyllä tota shampoota ja hoitoainetta! Mullakin oli se Moroccan oilin hiusöljy joskus ja sekin on kyllä ihan huippu! Oon kanssa kokeillu joskus noita Redkenin tuotteita ja ei oo niistäkään huonoa sanottavaa itellä :) Niin muuten ihan totta, oon kans kuullut ton saman joskus että ois hyvä vaihdella tuotteita ajoittain! En tiedä itekään onko siinä perää :D

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥

Instagram: millamarinak
Snapchat: millamarinak
Youtube: Milla Kantonen