Valentine's Day Dinner

Mä en ole oikein koskaan viettänyt ystävänpäivää sen kummemmin, ja tänäkin vuonna ystävänpäiväsunnuntai kului töissä. Mun mielestä on ihana juttu, että Suomessa ystävänpäivä on nimenomaan omistettu sille ystävyydelle, eikä niinkään pariskunnille kuten esim. Jenkeissä. Hyvät ja läheiset ystävät on niin tärkeä asia, että se ansaitseekin oman "juhlapäivänsä".

Lauantaina kuitenkin keräännyttiin kaveripariskuntien kanssa juhlistamaan ystävänpäivää vähän etukäteen illallisen merkeissä. Tällä kertaa illallispaikaksi valittiin italialainen Ravintola Vespa Eteläesplanadilla. Ennen Vespaan suuntaamista kävimme Teatterissa drinksuilla. 


Vespan pizza sai Melissalta täydet pisteet ja lohi-jokirapurisotto maistui Henrille ja mulle oikein hyvin. Tosin maissikana-annos ei oikein poikia vakuuttanut. Pakko myös sanoa, että focaccia-leipä oli just täydellistä! Tunnelma muutenkin oli tosi kiva ja palvelu asiantuntevaa mutta leppoisaa. Tuolla voisi käydä uudestaankin vaikka testaamassa paikan pasta-annokset.


Tänään käytiin Vilman ja Villen kanssa hohtokeilaamassa Kampin keilahallissa ja syömässä ja ai että, miten hauskaa meillä oli. Keilailu oli ihan hullun jännää, kun oltiin kaikki niin tasaisia. Ville kuitenkin vei kokonaispisteissä voiton täpärästi. :D


 Hyvää ystävänpäivää teille nyt vielä näin päivän myöhässä ja oikein kivaa viikonjatkoa ♥

2 kommenttia

  1. Ah nam, haluun tonne nyt!! Mun vuohenjuustopasta oli taivaallisen hyvääää :) oli tosi kivaa, kiitos seurasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 <3 No äläpä! Haha musta tuntuu että julkasen tosi usein jotain ruokakuvia ja aina niitä katellessa alkaa tehdä mieli sitä ruokaa :DD Oli huippua, kiitokset vielä teillekin!

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥

Instagram: millamarinak
Snapchat: millamarinak
Youtube: Milla Kantonen