Helppo ja herkullinen arkiruoka

Munlaiselle vuohenjuuston, peston ja pastan ystävälle tää muutama vuosi takaperin löydetty resepti oli varsinainen aarre - tomaattinen pestokanavuohenjuustopasta nimittäin! Alkuperäinen ohje löydetty Pirkka-lehdestä ja löytyy myös K-ruoka -sivustolta, täältä. 


Noin 4 annokseen tarvitset...

 500 g marinoimattomia broilerinfileepihvejä
1/2 dl pestoa
250 g penne-pastaa
1 tlk (~ 420 g) tomaatti-basilikapastakastiketta
1 dl ruokakermaa
100 g vuohenmaitojuustoa
suolaa, mustapippuria 
+ halutessasi tuoretta basilikaa


1. Leikkaa broilerinfileet puoliksi ja mausta suolalla ja pippurilla. 
Levitä pestoa broilerin molemmille puolille. 
Paista 200-asteisessa uunissa leivinpaperin päällä n. 15 min. 

2. Broilerien ollessa uunissa aloita pastan keittäminen. 
Keitä pasta juuri ja juuri kypsäksi suolavedessä.

3. Pastan kiehuessa kuumenna pastakastike ja ruokakerma pannulla tai kattilassa.

4. Sekoita valutettu pasta ja kastike keskenään ja kaada uunivuokaan. 
Nostele uunista tulleet broilerit pastan päälle. 

5. Viipaloi vuohenmaitojuusto ja nostele viipaleet broilereiden päälle. 
Laita 225-asteiseen uuniin vielä muutamiksi minuuteiksi, jotta juusto hieman pehmenee. 

6. Tarjoile! Voit lisätä basilikan lehtiä päälle halutessasi.


Ja valmista tuli! Tää kuuluu ihan mun suosikkiarkiruokiin. Hehe, ei ole ehkä terveellisin vaihtoehto, mutta sitäkin herkullisempi. Suosittelen kokeilemaan! Kertokaa mulle mitä tykkäsitte jos tää ohje päätyy kokeiluun! :)

10 kommenttia

  1. Ooo, näyttää kyllä tosi hyvältä! :) Täytyy kokeilla joku kerta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kannattaa jos tykkää vuohenjuustosta! :) on superhyvää <3

      Poista
  2. Moi, muru :) Tuotahan vois melkein kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi <3 mä voin tulla kokkaamaan teille, tää on mun bravuuri :D siit tulee vaan aika paljon tiskii ku kaikki kattilat ja pannut ja uunivuoat nii ärsyttävää ku pitää kotona käsin tiskaa kaikki :-D

      Poista
  3. Oiii, pestokana oli kyllä lempparini kun sitö vielä soin itselleni :) Toimii muuten tosi hyvin pelkän vihersalaatinkin kanssa! Pitäisi kyllä kyhätä tästä joku soijafileversio :) Ai kauhea kun just söin ja tuli taas nälkä ruokakuvia katsellessa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo, pesto ja kana ja siihen vielä vuohenjuusto sopii kyllä niin täydellisesti yhteen! :) Haha, mulla on toi sama - vaikka maha ois ihan täynnä niin silti ruokakuvat aina pistää nälättämään! :D

      Poista
  4. Tiedänkin mitä ostan ensi kerralla kaupasta :D Toi kuulostaa ihan mielettömän hyvältä<3 Kiitos reseptistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, jee! <3 Ei kestä kiittää! Lupaan et tää on herkkua ;) Tuu kertomaan sitten miten onnistui! :)

      Poista
  5. Vuohenjuusto on suurinta herkkua! Pitää tosiaan itekin kehittää tästä kasvisversio! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, syön sitä välillä ihan sellasenaan! :D <3

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥

Instagram: millamarinak
Snapchat: millamarinak
Youtube: Milla Kantonen