Birthday

Juhuuu, täällä kirjoittelee yksi tuore 23-vuotias! Ihana olla blogin ääressä joidenkin päivien tauon jälkeen. Mulla on ollut tähän mennessä tosi kiva viikko. Maanantaina lähdettiin luokkakavereiden kanssa yhdeksi yöksi mökille Urajärvelle ja tänään mulla oli tosiaan synttärit. Halusin tehdä ensimmäistä kertaa tällaisen my day -postauksen ja tänään olikin spesiaalipäivä toteuttaa se!


7:45 Herätyskello soi. Haha, mulla on ollut tapana laittaa iPhonen herätystekstiksi aina syntymäpäivänä onnittelut itselleni, siihen on kivempi herätä kuin tavalliseen jokapäiväiseen herätyskelloon.

7:55 Siivottiin eilen kämppä oikein kunnolla ja oli ihana herätä puhtaiden lakanoiden keskeltä siistissä kodissa. 

8:00 Istun keittiön pöydässä ja selailen ensimmäiset synttärionnittelut puhelimesta läpi. Jeee, tästä tulee hyvä päivä! Henri valmistautuu kouluunlähtöön.

8:12  Mun rannekello on yön aikana pysähtynyt ja luulen, että patterit on loppu, mutta laitan kellon oikeaan aikaan ja se toimiikin koko päivän normaalisti, hassua.


8:20 Alan valmistautua päivään. Suoristan eilen värjätyt hiukset ja laitan meikit naamaan. Henri lähtee kipittämään junalle.

9:00 Teen lähtöä töihin. Mulla alkaa vuoro vasta kymmeneltä, mutta työmatkaan kuluu julkisilla yli 40 minuuttia. Liikenne on muutenkin sekaisin lumipyrystä ja jännitän, ehdinkö ajoissa työpaikalle!

9:45 Hyvissä ajoin töissä! Turhaan stressasin liikennekaaosta. 

11:45 Mussutan tauolla eväsleipää ja mummu soittaa. Joulun ja uudenvuoden jälkeiset kiireiset ajat ovat helpottaneet ja töissä on kivan leppoisaa. 

14:00 Hehee, tauolla taas. Ihanat työkaverit ovat onnitelleet ja yksi jopa laulanut mulle, aww. 
 
16:00 Työpäivä on ohi ja lähden kohti keskustaa. Metro on niin täynnä että kaikki eivät edes mahdu kyytiin. Facebook-seinäni täyttyy ihanista synttärimuistamisista, lämmin kiitos kaikille.

17:05 Henri tulee koulusta ja tavataan Kampissa. Päätetään yhdessä mennä kiinalaiseen ravintolaan syömään.


18:10 Ollaan saatu masut täyteen, maksetaan lasku ja lähdetään hakemaan leffalippuja ja Calvin Kleiniltä mulle synttärilahja :) 

18:40 Napataan vielä vähän herkkuja leffaeväiksi. En kyllä enää syömäni ruoka-annoksen jälkeen hirveästi karkkia jaksanut syödä!

18:45 Napapiirin sankarit 2 alkaa Tennispalatsissa. Oli muuten aika hauska leffa!


20:40 Hypätään bussiin kotia kohti. 

20:50 Ihana äiti soittelee ja kyselee synttärikuulumisia, ja saadaan häneltä samalla Henrin toivoma stroganoff-ohje.

21:00 Jeee, kotona ollaan. Pitkän päivän jälkeen köllähdän sänkyyn ja alan näpyttelemään tätä postausta ja selailemaan nettiä. 

22:50  Katotaan vielä Salkkarit. Sen jälkeen pesulle ja nukkumaan! Hyvää yötä kaikille!


22 kommenttia

  1. Ihanalta kuulosta sun synttäripäivä! Paljon onnea <3

    VastaaPoista
  2. Oiiii! Paljonpaljonpaljon onnea! <3 Tuollaiset rennot synttärit rakkaimpien kanssa ovat just parhaita! <3 Tiedän kyllä tunteen kun saa herätä puhtaasta kodista, se on sitä arjen pientä luksusta :) Pitäisi varmaan siivota itsekin hahaha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset <3 Jep, musta o synttäripäivänä kiva aina tehdä jotain vähän spesiaalia ettei se oo vaan ihan normipäivä muiden joukossa :) haha ja joo tehtiin perusteellinen siivous huomisia pikku kemuja ajatellen :D pitäs tosin vähän useemminkin tehä tollasia suursiivouksia!!

      Poista
  3. Paljon, paljon onnea Milla! ♥ Tosi kivalta kuulostaa sun päivä ja toi alin kuva susta on niin upea! Oot ihan hurjan kaunis<3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiiitos kovasti onnitteluista! :) <3 olikin tosiaan oikein kiva päivä :) voi ihana, kiitos! Nappasin vielä päivän päätteeks iloisen synttäriselfien :D

      Poista
  4. Nää tämmöset postaukset on sitten vaan niin kivaa luettavaa :') Sun synttäripäivä kuulostaa kyllä mukavalle! :] Ihanaa ku sait töiden jälkeen vähän hemmottelua!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo mun on pitänyt pitkään toteuttaa tällanen postaus ja sit päätin yhdistää synttärit ja my dayn ;-) muuten ois tullu taas perus tarinointia vaan :D kiva että tykkäsit <3

      Poista
  5. Oi vitsi, ihana päivä! Superisti onnea!<3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä oikein hyvä päivä! :) kiitos onnitteluista ihana <3

      Poista
  6. Ihanaiset synttärionnittelut kaunokaiselle näin päivän myöhässä ♥ Kuulosti oikein mukavalle päivälle nuot synttärit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa kuule "myöhästyminen" ollenkaan, kiitokset sullekin ihanista onnitteluista <3

      Poista
  7. Ihana postaus :) nämä ovat kyllä parhaita <3:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee, hauska kuulla että pidit! :) mustakin on kiva lukea tällä tavalla toteutettuja postauksia :-)

      Poista
  8. Hei paljon onnea vielä jälkikäteen Milla! <3 Sun synttäripäivä näyttää ja kuulostaa oikein kivalle! Varmasti ihan parasta, kun töiden jälkeen pääsit kunnolla syömään ja leffaan rentoutumaan ja herkuttelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimät kiitokset onnitteluista <3 ruokakin siellä ravintolassa oli tosi hyvää ja niin laaja ja herkullisen kuuloinen menu että oli ihan vaikeuksia päättää! :D oli kyl ihana tehdä tollasia kivoja juttuja synttäreiden kunniaksi :)

      Poista
  9. Olipas hyvin sovitettu postaus! Joskus näissä on ihan liian paljon kellonaikoja ja joskus liian vähän, tää oli just passeli! :)

    Ja hirmuisesti onnea vielä jälkikäteen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitsi hei ihana kuulla! <3 kiitos palautteesta! Mä nimittäin mietin tätä tehdessäni just että tuleekohan liikaa, hyvä kuulla jos oli sopiva! ;) Kiitos kovasti onnitteluista <3

      Poista
  10. Paljon onnea vielä täällä bloginkin puolella! <3 Ihanan kuuloinen päivä, ja tällaiset my day -postaukset on tosiaan kivaa luettavaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiitos <3 Jee ihana saada positiivista palautetta! :) Kiva että tykkäsitte tästä <33

      Poista
  11. Ihana päivä teillä ollut! ❤️

    Hmm, kellekäköhän muulla on KOHTA synttärit?! Haha no mullapa tietty! Ikuinen vitsi mulla on " kohta " synttärit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, aina vähintään puol vuotta aikasemmin alko "Mulla on kohta synttärit!!!" :DD En kestä, se oli niin hölmöö :D noo, "kohtahan" ne on <3

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥

Instagram: millamarinak
Snapchat: millamarinak
Youtube: Milla Kantonen