Pahaa unta

Noin puolitoista vuotta sitten aloin saada usein nukkuessani "paniikkikohtauksia", jos niitä sellaisiksi voi kutsua. Herään unesta mielessä voimakas kuoleman, pelon tai vaaran tunne. Oon toki nähnyt painajaisia aiemminkin, mutta nämä ovat erilaisia.

Yhteen aikaan kohtaukset toistuivat jatkuvasti yö toisensa jälkeen. Jonkin ajan havahduin unesta joka yö kello 1:22. Se oli vähän pelottavaa, että kello tosiaan oli aina tasan 1:22. Tilanne rauhoittui joksikin aikaa, mutta nyt se on alkanut hiipiä uudelleen varjostamaan yöuntani.

yöllinen paniikkihäiriö paniikkikohtaus

Kerran heräsin tiedostaen, että mulla on 10 sekuntia aikaa ehtiä kylpyhuoneeseen tai happi loppuu. Aloin laskea sekunteja ja muutaman sekunnin jälkeen tuntui oikeasti, että en saa henkeä. Pinkaisin kylppäriin ja tilanne olikin jo pian ohi. Myös pahantahtoisen ihmisen tai hengen (kuulostaa hölmöltä) läsnäolon aistiminen huoneessa kuuluu moniin kohtauksiin.

Osaan linkittää nämä kokemukset jollakin tapaa stressaaviin elämäntilanteisiin, mutta niitä ilmenee myös muulloin. Esimerkiksi lähiaikoina en ole kokenut olevani ollenkaan stressaantunut. Viime viikolla kuitenkin sattui outo ja jopa vähän creepy juttu. Unessani Henri suunnitteli muhun kohdistuvaa "joukkohyökkäystä". Olin sanonut hänelle unissani, että lopeta tuo iskun suunnittelu. Hetken päästä nousin istumaan sängyssä ja lähes huusin "Hei ihan oikeesti!", istuin taas sängyllä ja tuijotin eteeni kyyneleet silmissä sanoen "tässä huoneessa on niin paljon pahaa." Hyi! :D 

yöllinen paniikkikohtaus paniikkihäiriö

Mua vähän harmittaa, etten ole kirjannut ylös noita tilanteita. Jälkeen päin en nimittäin muista niitä kuin todella hämärästi jos ollenkaan. Nyt oonkin alkanut kirjoittamaan unia ja kohtauksien tapahtumia ylös. Tilanteet ovat sillä hetkellä ahdistavia ja pelottavia, mutta tunne menee nopeasti ohi.

Luin netistä, että unessakin mieli tarkkailee sisäisiä toimintoja ja ulkoisia ääniä ym. varmistaen, että olet turvassa. Mulla monesti esim. avoin vaatekaapin ovi ja sen aiheuttama muuta ympäristöä tummempi kohta huoneessa ovat olleet osallisina näissä paniikkinhäiriöissä. Mulla kohtauksiin ei kuitenkaan liity mitään voimakkaampia oireita, kuten tuskanhikeä tai rytmihäiriötuntemuksia, enkä oo koskaan saanut minkäänlaisia paniikkihäiriöitä hereillä ollessani.

Onko muilla vastaavia kokemuksia?

18 kommenttia

  1. Kohtaukset kuullostavat unihalvaukselta, joka ei mielestäni liity paniikkihäiriöihin. Tai vaihtoehtoisesti yölliseltä kauhukohtaukselta/unikauhuhäiriöltä. Itselläni ei ole ollut, mutta veljeni sai nuorempana voimakkaitakin yöllisiä kauhukohtauksia, joten sitä kautta kokemusta on. Muistan lukeneeni, että n. puolet aikuisista ihmisistä on saanut vähintään kerran elämässään jonkin tasoisen unihalvauksen. Juurikin stressi saattaa laukaista jomman kumman, niin olisiko stressin lievittämisestä tai rentoutumisesta apua? :) Olen myös lukenut, että väsyneisyys ja univaje saattavat pahentaa kohtauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Annaleena ja kiitos kovasti kommentistasi! Oon noista unihalvauksista ymmärtänyt että niissä ei pysty esim liikkumaan tai huutamaan apua kun keho on unessa mutta mieli tavallaan hereillä.. Mulla ei ole koskaan ollut sellaista, vaan enemmänkin ehkä tuntuu, että uni jatkuu jonkin aikaa vaikka olen/luulen olevani hereillä ja pystyn tilanteeseen jotenkin reagoimaan!

      Onneksi nämä ovat aika satunnaisia nykyään siihen verrattuna, mitä jossain vaiheessa oli! Kiitos vinkeistäsi. :) Varmasti mielen rauhoittaminen kunnolla ennenn nukkumaanmenoa auttaa, ja oon myös huomannut että siisti ympäristö esim. ettei vaatekasoja ole lattialla, auttaa "ennaltaehkäisyssä". Kivaa päivänjatkoa sulle! :)

      Poista
  2. Hui, kuulostaapa pelottavalta :/ Mietin että voisikohan kyse olla myös ns. unihalvauksista? Nehän ovat ilmeisesti melko yleisiä, tosin itse en ole koskaan sellaista kokenut.. Kerran meillä oli joku takki tai vastaava roikkumassa vaatekaapin ovessa suoraan sänkymme edessä, ja miun oli pakko saada se pois ennen nukkumaanmenoa, sillä se vaikutti jotenkin niin uhkaavalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, uhkaava takki :D<3 Mutta tiedän todellakin mitä tarkotat, mulla oli joskus avoimen huoneen oven päällä pesun jälkeen kuivumassa musta lakana ja pelkäsin sitä yöllä. :D

      Tosiaan oon itsekin joskus miettinyt, että voisiko nämä tai osa näistä olla jotain unihalvauksen tyylisiä, mutta kuten edelliseen kommenttiin vastauksena kirjoitin, että tuntuu lähinnä kuin unet jatkuisivat vielä muutamien sekuntien ajan herättyäni.. Ja tosiaan pystyn liikkumaan ja puhumaan normaalisti, mikä ei ilmeisesti unihalvauksissa onnistu? Nää on ihmeellisiä juttuja, vaikea ymmärtää ja osata linkittää, että mikä aiheuttaa tilanteet. :O

      Silloin yhteen aikaan kun näitä tuli lähes joka yö, ehkä sekin että aloin "odottamaan" sitä jo nukkumaanmennessä, edesauttoi sen tapahtumista.. Nyt oon tosiaan päättänyt alkaa seurailemaan ja kirjoittamaan ylös näitä, jos sillä tavalla saisi jollain tapaa laajemman yleiskuvan!!

      Poista
  3. Hei mulla oli joku parisen vuotta sitten kans ihan sama juttu että heräsin joka yö samaan aikaan... Tais olla 2:34 tai 3:34! Toi on ihan hirveen pelottavaa, varsinkin kun keskellä yötä kaikki tuntuu niin pelottavalta. :-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeasti! Vitsit miten outoa.. Muakin on tässä varmaan kaikista eniten ihmetyttänyt se, että miten se saattoi aina olla sama aika! :D Noihinkin kyllä jotenkin "tottui" ja hetken koittaessa se alkoi tuntua jo vähän rutiinilta, että "no joko taas..." Tosi kummallista!

      Poista
  4. Kamalaa mitä oot joutunut tuntemaan, liian pelottavaa. Toivottavasti toivat niistä pahoista hetkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan siinä aina vähän ihmeissään, kun tollasta tapahtuu! Ei se onneksi mun elämää sen enempää häiritse :)

      Poista
  5. Hyi, kuulostaa jotenkin tosi pelottavan creepyltä :-| Mulla oli myös samantyyppisiä havahtumisia unesta pari vuotta sitten ja tuo "pahan läsnäolo" tuntui aina jotenkin tosi aidolle :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa kuulla, etten ihan yksin ole näiden kanssa! Tiedät siis varmasti mitä tarkotan... Se on kummallinen tunne, kun sillä hetkellä aistii sen "pahan", mutta tavallaan taas tietää, ettei tässä mitään hätää ole. Hyvä, että sulla ne havahtumiset ei oo enää nykyään jatkuneet. :)

      Poista
  6. Kuulostaa ihan valtavan pelottavilta noi kohtaukset :( Toivottavasti pääset noista vielä eroon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sympatioista :) <3 Kyllä nämä loppuvat kokonaan varmasti jossain vaiheessa! Toivotaan, että tämä on joku hetkellinen juttu, ja ettei ainakaan enää pahentuisi tästä :)

      Poista
  7. Voi ei, kuulostaa tosi inhottavalta ja pelottavalta :/ Toivottavasti noi kohtaukset ei sua liikaa vaivaa ja pääset niistä vielä lopullisesti eroon! :) Tsemppiä ja levollisia ajatuksia sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mieltä lämmittävistä sanoistasi, Katri <3 Vaikka tästä postauksesta ehkä sai kuvan, että ne vaivaavat mua kovasti, oon oppinut suhtautumaan rauhallisesti niiden ilmetessä. :) Silloin kun noita alkoi ensimmäisen kerran tulemaan niin täytyy myöntää että kyllä vähän pelotti! :D

      Poista
  8. Eikä, vähän pelottavan kuuloista tollainen :/ Rauhallinen uni on kuitenkin aika tärkeä elementti elämässä. Itse en onneksi mitään tuollaista ole kokenut, mutta välillä tulee isoja pelkotiloja todentuntuisista painajaisista :/

    Toivon sulle rauhallisia ja mukavia unia ainakin seuraavaksi yöksi ja kaikiksi muiksi myös! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Painajaiset on kyllä niin kauheita, varsinkin just sellaset jotka tuntuu niin aidoilta! Just välillä kun herää ja luulee oikeasti että joku on kuollu tai muuta mitä unessa on tapahtunu... Kiitos paljon piristävistä toivotuksista :) ♥ Ei oo onneksi tän postauksen jälkeen nää yölliset paniikit vaivannu! :)

      Poista
  9. Todella ikävää, että joudut kokemaan tällaista. Omasta kokemuksestani voin kertoa että mua on ainakin vaivannut harvinaisen monet painajaiset lapsesta asti. Yhdistän ne paitsi perfektionismiini ja stressi/ahdistusherkkyyteeni myös luovuuteeni, koska mun unet on aina olleet tosi visuaalisia. Oon kärsinyt teini-iässä myös unettomuudest, kun en halunnut käydä nukkumaan, etten näkisi painajaisia. Ne on aina liittynyt selkeesti stressiin tai oman psyyken prosesseihin kyllä.

    Yks jännä juttu vielä unista. Oon nimittäin aina (lapsesta lähtien) nähnyt valveunia. Varsinkin kun näen painajaisia. Eli siis tiedostan että nukun ja siitä syystä pystyn jonkin verran ohjailemaan uniani tietoisesti. Tiedän, kuulostaa oudolta ja onhan se vähän. Se on ehkä ainoa asia mikä on mut pahinakin öinä pitänyt rauhallisena.

    Tosta sun "tuntuu että joku pahuus on läsnä" tulee vähän mieleen, että kenties herättäisi et heti saa sitä unen maailmaa erotettua todellisesta. Muistuttaa etäisesti unihalvausta: olet hereillä ja tiedostat ympäristösi, mutta uni jatkuu etkä kykene liikkumaan. Tää on nyt vähän pseudotiedettä (niin kuin kaikki uniin liittyvä). Mutta noita tosiaan voi joillekin joskus tulla (itselleni on kerran tullut unihalvaus).

    Kannattaa pitää unipäiväkirjaa ja selvittää vähän asioita. Terkkarin kanssa lue hyvä jutella ja ottaa vähän verikokeita (kilpirauhasarvot jne) jos jatkuu kauan ja lähes joka yö. Toistuvat painajaiset on yleensä merkki jostain. Terkkarilta saattaa päästä myös psykologin puheille.

    Toivottavasti sulla menee ohi nopeasti!

    VastaaPoista
  10. Unohtui vielä sanoa, että kannattaa kuitenkin valmistautua siihen että saatat joutuu kokee unihalvauksen (noi on niin lähellä sitä). Toivottavasti et joudu. Itselläni oli suht rauhallinen unihalvaus kun olin nähnyt selkounta niin että olin ihan järjissäni enkä unen logiikassa kun sen koin ja tiesin mikä unihalvaus on. Etukäteen kannattaa selvittää. Mut joo. Unien muistaminen ja läpi käyminen yksin tai psykologin avulla on kyllä parasta apua.
    Tsemppiä vielä!

    VastaaPoista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥

Instagram: millamarinak
Snapchat: millamarinak
Youtube: Milla Kantonen