Jouluisaa illanviettoa

Eilen vietettiin rauhallista iltaa kavereiden kesken glögin, piparien ja riisipuuron äärellä. Jäätiin vielä kivan illan päätteeksi Mellulle ja Villelle yöksi. Nykyään tulee yökyläiltyä missään niin harvoin, että oli kyllä ihan superkiva viettää kunnolla aikaa ja lojua vain loppuilta sohvalla herkkuja napostellen.


Mellu oli koristellut taas piparit niin ihanasti ja riisipuuro kanelilla ja sokerilla maistui hyvin kaikille. Mulla tulee yleensä ainoastaan jouluaattona syötyä riisipuuroa, joten oli kiva ylläri, että sitä oli tarjolla. Henri nappasi mantelin! Noi piparit tosiaan oli musta niin kauniita, että ei meinannut raaskia syödäkään niitä... ;D


Ihana kun näillä oli koti laitettu niin jouluisaksi. Me ei olla sen enempää kotia koristeltu, ainoastaan viritelty jouluvaloja, sillä Henri viettää joulun Tampereella ja mä meen oman perheen luokse. Mulla oli aikeissa hankkia joku nätti, pieni valkoinen koristekuusi, mutta ehkä se nyt jää tältä vuodelta. Katsotaan uudestaan ensi jouluna! 

Ville lähti aamulla töihin ja Henri kouluun, ja me Mellun kanssa jäätiin vielä nukkumaan. Herättyämme syötiin tuhti aamiainen ja juteltiin kaikesta, varsinkin mun Sri Lankaan lähdöstä ja kaikesta siihen liittyvästä. Nyt on kyllä niin rentoutunut olo ja uusia voimia kerättynä neljän päivän työrupeaman varalle. Kiitokset vielä isäntäpariskunnalle ihanasta illasta.


Tätä päivää piristi myös postista hakemani yllätyspaketti, jonka voitin Kadrin Life is beautiful -blogin arvonnasta. Vitsit miten kiva oli saada tällainen pieni ylläripaketti, josta paljastuikin kaikkea kivaa ja hyödyllistä. Korvikset pääsevät varmasti käyttöön ja mulla onkin ollut aikeissa ostaa taas pieni lakkapullo kulkemaan näppärästi laukussa mukana. Huulirasvoille taas on tarvetta aina ja söpö joulukortti lämmitti mieltä. :) Kadrille vielä suurkiitos paketista, se ilahdutti mua paljon!


8 kommenttia

  1. Ihana postaus <3 ja eipä kestä kiva oli ilahduttaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos :)<3 Hihii, pitää itekin jossain vaiheessa viritellä joku arvonta, että pääsee ilahduttamaan muita :)

      Poista
  2. Komppaan, ihana postaus :) Meillä on pipareiden kanssa aina sama juttu, ei niitä raaski syödä, varsinkaan kun niihin on laitettu jotain tosi spessuja ja kalliita koristeita, hah :D Meidänkin pitäisi pikkuhiljaa alkaa testailemaan riisipuuroreseptejä, meinataan meinaan viettää joulua vegaanisesti ainakin mun osalta ja riisipuuron on pakko onnistua joko kookosmaidolla tai sit jollain muulla! Ilman riisipuuroa ei joulu kuiteskaan onnistu, joten virheille ei ole varaa! Mukavaa joulunodotusta ja loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon jälleen <3 Haha, toi on kyllä paha kun jostain syötäväksi tarkotetusta tulee niin nätin näkönen että sen mieluummin jättäis vaikka koristeeksi kun söis! :D Oii onnea teille kokeiluun, toivotaan että onnistuu hienosti! :) Ihanaa joulunodotusta sullekin ja hauskat viikonloput! <3

      Poista
  3. Ihana kuulumispostaus ja kivalta kuulostaa teidän yökyläily ja illanvietto! :) Suloisia kyllä nuo piparit ♥ Kiva että voitit tuon arvonnan, ihania juttuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun kiva kuulla että näitä kuulumispostauksiakin jaksaa lueskella ja vielä että tykkäät :) Silloin kun ei oo mitään syvällisempiä ajatuksia niin nää on lähes ainoita mahdollisia :D Se sunkin blogin arvonta on aivan ihana! ♥

      Poista
  4. Tosi kivoja ja tunnelmallisia kuvia, teidän illanviettokin kuulostaa hauskalta <3 Ja sä näytät taas niin kauniilta! :) Nyt alkoikin tehdä mieli kunnon riisipuuroa ja pipareita! Ei kai se auta muuta kun viikonloppuna tehdä niitä :p Arvontojen voitot kyllä ilahduttaa aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Katri, tällä uudella kameralla on kyllä niin kiva kuvailla :) <3 Siinäpä sulle kiva pieni rupeama viikonlopulle ja palkinnoksi pääset herkuttelemaan ;) Totta, tää oli mulle ensimmäinen voitto mistään blogiarvonnasta, oli kyllä piristävää hakea paketti postista! :)

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥

Instagram: millamarinak
Snapchat: millamarinak
Youtube: Milla Kantonen