Kuvat, jotka eivät ikinä päädy blogiin

Satojen otosten joukosta julkaistavaksi tulee luonnollisesti valittua ainoastaan ne parhaiten onnistuneet kuvat. Musta on kuitenkin hauska välillä löytää blogeista jollain tasolla feilanneita kuvia - juuri niitä otoksia, jotka jäävät kansioihin lojumaan vain omien silmien iloksi tai toisessa tapauksessa päätyvät roskakoriin. Itsekin monesti poistan epäonnistuneet kuvat samantien, jotta ne eivät vie turhaa tilaa koneelta.

Läppärin kuva-albumeita selaillessa kuitenkin bongasin muutamia kuvia, jotka eivät tosiaan ole ymmärrettävistä syistä aiemmin päätyneet julkaisuun. Viihdyn ehkä kameran takana paremmin kuin edessä, minkä seurauksena monesti kuvattavana ollessani päädyn pelleilemään tai touhuamaan jotain ihan omaa. Onneksi sieltä nyt yleensä kuitenkin muutamat julkaisukelpoisetkin kuvat saadaan ikuistettua. ;-)

Tässäpä nyt kuitenkin keskiviikkopäivän ratoksi vähän hullunkurisempaa kuvamateriaalia!


Mitäs tykkäsitte tällaisesta postauksesta? 

Haluan haastaa teidät muutkin kaivelemaan koneen syövereistä niitä epäonnistuneempia kuvia ja toteuttamaan samanlaisen postauksen! Kertokaa mulle kommenttiboksissa, jos otatte haasteen vastaan! :) 

22 kommenttia

  1. No kato, meidän Millahan se siellä :D Ihan oot hauska oma ittes näissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, luonnollinen minä tulee väkisinkin esille :DD

      Poista
  2. Nää ne vasta symppiksiä kuvia onkin! <3 :D Mulla on kamera täynnä kuvia joissa komennan poikaystävää pitämään kameraa oikein ja neuvon miten ne asukuvat tulee ottaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aww, kiitos paljon! <3 Hahaha, mä voin kuvitella sitä ohjeistusten määrää :DD Onneksi sieltä joukosta saa sitten poimia päältä ne parhaat otokset ;)

      Poista
  3. Haha, ihania kuvia! ♥ :D Näitä on aina hauska katsella, sillä harvoin tulee mietittyä mitä niiden kauniiden kuvien takana oikeasti saattaa olla :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! :D <3 samaa mieltä, todellisuus ei aina ole sitä miltä näyttää :D Ja musta on hauska välillä myös nauraa niille omille sekoiluille, onneksi kaikki ei ole päätyneet suoraan roskakoriin :D

      Poista
  4. Hauska idea, jossain vaiheessa voisin itsekin lähteä selailemaan epäonnistuneita otoksia! Tuun myöhemmin sit linkkaamaan postauksen tänne jos toteutan ü

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, loistavaa heittäytymistä! ;) ois huippua nähdä sun toteuttamana samantyylinen postaus! Täytyy pitää sun uusia postauksia silmällä :)

      Poista
  5. Ihanan pirteitä ja aitoja kuvia ♥ Voisin kyllä napata haasteen ja katsoa kanssa albumeista niitä vähemmän onnistuneita kuvia, joita blogiin saakka ei päädy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jälleen Ane! ♥ :) Hieno homma, go for it! :) Hyvä, etten ole yksin näiden ideoideni kanssa, en malta odottaa sun vastaavaa postausta! ;D

      Poista
  6. Milla sä oot nii söpö et mä en kestä :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenny :D <3 En nyt tiiä kuinka söpö mut vähän hassu ainakin xD

      Poista
  7. Haha, multa saattais arkistoista löytyä yks sun toinenkin ei niin imarteleva kuva susta!! :D kuten myös ehkä toisinkin päin 8)<3 -Vilma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihhh :D Tällasia otoksia on kyllä matkan varrella saattanut muutama kertyä :D Jääköön ne sun kuva-albumien kätköihin toistaseks 8)

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos muru! :D <3 jooh, varsinkin toi toka vika :DD

      Poista
  9. Hei mimmi oot kuvauksellinen :) !!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha, yllättävä kommentti mutta kiitos! :D <3

      Poista
  10. Haha, hei huippu postaus! :D Söpöjä kuvia! Näytät kyllä noissakin kauniilta, etkä mitenkään nololta :D Oon itekin monta kertaa meinannut tällaisen toteuttaa blogissa, joten saa nähdä, jos nyt jossain vaiheessa oikeesti toteuttaiskin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, oon niin positiivisesti yllättyny tästä kommenttien määrästä ja teijän innosta toteuttaa tää postausidea! :) Ihan mahtavaa! Kiitos sulle taas oikein kovasti ihana Katri <3

      Poista
  11. Hahah, oon ite ihan samanlainen! :D Aina ku joku yrittää ottaa kuvaa musta, väännän naamalleni sellasen oudon ilmeen tai irvistelen :D En vaa pysty olemaan silleen normaalisti kameran edessä..
    Mut hauska postaus oli joo! :) :D

    http://sofiaidaanneli.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah joo, toi on paha mullakin kun on monesti vähän pulaa siitä ihmisestä joka niitä kuvia mullekin räpsis, sitten kun se tilanne kerran tulee nii menee ihan pelleilyksi :D Kiva kuulla että tykkäsit! :)

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥

Instagram: millamarinak
Snapchat: millamarinak
Youtube: Milla Kantonen