To change your life, change your habits



Oon viime aikoina vähän laiminlyönyt mun hyvinvointia, jos näin voi sanoa. Mulla on nyt syksyllä koulua vain pari päivää viikossa, ja työvuorojakaan ei ole hetkeen ollut. Kun ei ole vähään aikaan ollut mitään säännöllisiä päivärutiineja, tulee syötyä vähän miten sattuu, liian harvoin, liian paljon kerralla, ei niin monipuolisesti kuin olen tottunut ja miten tavoitteenani olisi syödä. Tämän lisäksi liikunta on jäänyt todella vähälle. Irtisanouduin Elixiasta heinäkuussa, ja mun piti liittyä heti muuton jälkeen edullisemmalle lähisalille, mutta enpä ole vielä käynyt papereita allekirjoittamassa. Vaikka päivän aikana tulee käveltyä paljon, ei se oikein riitä. Nämä kaksi tekijää ovat aiheuttaneet mulle aika laiskan ja ehkä jopa hieman tympääntyneen yleisfiiliksen. Sen lisäksi pitäisi oikeasti mennä nukkumaan aikaisemmin ja herätä aikaisemmin, eli toisin sanoen vähän kääntää tätä unirytmiä..



Kaikki varmaan tietävät, miten suuri vaikutus liikunnalla on yleiseen jaksamiseen ja energisyyteen. Vaikka aina ei olisikaan fiilistä lähteä treenaamaan, sen jälkeen kun vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja tekee sen, on vaan niin hyvä olo kun tietää tehneensä palveluksen mielelleen ja keholleen. En oikein tiedä, miten oon nyt ollut näin aikaansaamaton. Tai olenhan mä senkin edestä laittanut uutta kotia kuntoon ja esimerkiksi nähnyt kavereita, mutta sillä kun ei ole niinkään vaikutusta fyysiseen hyvinvointiin. Toki henkinenkin hyvinvointi on ihan yhtä tärkeää, ellei jopa tärkeämpää, mutta pakko mun on muuttaa näitä elintapoja vähän parempaan suuntaan.

Sama juttu on ton koulun kanssa. Kun siellä tarvitsee pyörähtää vain kerran tai kaksi viikossa, käy helposti niin, että muina päivinä koko koulua ei tule edes ajateltua, vaikka opinnäytetyötäkin pitäisi varmaan työstää jatkuvalla syötöllä. Oon muutenkin vähän ahdistunut siitä, että seitsemän kuukauden kuluttua mulla on kädessä restonomin tutkinto, muttei aavistustakaan siitä, mitä sen jälkeen teen. Tiedän, että kaikki kyllä järjestyy aikanaan. Sille ei vaan voi mitään, että näitä ajatuksia tulee pyöriteltyä mielessä välillä vähän liiankin kanssa.

Hah, tää postaus taisi nyt kuulostaa vähän masentavammalta, mitä mun oli tarkoitus viestiä. Mulla on kaikki oikeasti ihan hyvin! Välillä vaan tuntuu, että pitäisi tehdä kaikkea fiksumpaa ja kehittävämpää kuin mistä mun päivät tällä hetkellä koostuu. On ihanaa, kun ei tarvitse pää kolmantena jalkana juosta ympäriinsä, mutta liika paikalleen jääminenkään ei ole hyvästä. Varmasti tuun joskus vielä kaipaamaan näitäkin aikoja. Tämä tilanne on vain ihan toinen ääripää siihen nähden, mitä mun arki on hetkittäin ollut. Paljon koulujuttuja, töitä, kavereita, aikatauluja... Kyllä se kultainen keskitie sieltä vielä mullekin löytyy. :)

Your body hears everything your mind says - stay positive. 

Onko muilla samoja fiiliksiä? Löytyykö muita joilla tuntuu vapaa-aikaa olevan jopa hieman liikaa?
Millaisista asioista ja menoista teidän arki täyttyy? :)

10 kommenttia

  1. Itselläni on välillä hieman sama juttu liikunnan ja terveellisesti syömisen suhteen. Tai voisiko sanoa, että on kausia kun treenaaminen maistuu, ja sitten jossain vaiheessa tuleekin herkuteltua lähes joka ilta ja liikunnasta ei ole tietoakaan :D Viime keväänä kun en ollut hirveästi töissä ja vapaa-aikaa oli melkein liikaakin, mielialani alkoi oikeasti olemaan hyvin masentunut ja turhautunut, kun päivissäni ei ollut minkäänlaista rytmiä ja juurikin syömiseni ja liikkumiseni olivat ihan retuperällä.. Täytyisi vaan yrittää suunnitella päivänsä parhaansa mukaan, niin urheilemaankin tulisi lähdettyä helpommin jos on vaikka jo varannut etukäteen jonkin jumpan illalle tms. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun sä jaksat kommentoida mun kirjoituksiin niin ahkerasti! :) Mulla on myös toi, että treeni-innostus ja ruokavalioon panostaminen menee vähän kausittain! Tavoitteena tosiaan ois tehdä siitä elämäntapa, eikä vain satunnainen innostus :D Toi on niin totta, että tekemättömyys ja sellainen haahuilu aiheuttavat kyllä vähän turhautuneen fiiliksen.. Tää onkin varmaan taas tällainen kausi mikä mulla on menossa, muutos ei vaadi muuta kuin tahtoa, onneksi sile ei muita esteitä ole :)

      Poista
  2. Tosi hyvä postaus, itsellä aikalailla täysin samanlainen tilanne. Mullakin liiaksi vapaa-aikaa nyt koulua ollessa vähemmän ja opparia pitäisi kanssa kirjoitella. Muutos lähtee itsestä, mutta vielä ei ole saannut aikaiseksi. Toivottavasti molemmille löytyy piakkoin kultainen keskitie :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ane! :) onpa jotenkin "helpottavaa" kuulla, että en ole ainoa tän tilanteeni kanssa. Mitä sä opiskelet?! :) näköjään ollaan opintojen kanssa samassa pisteessä menossa! Toi on ihan totta että muutos lähtee tosiaan itsestä, pitää vaan ottaa itseään niskasta kiinni ja muuttaa toimintatapojaan!

      Poista
  3. Niinhän se tahtoo mennä, että pikku paineen alla saa aina enemmän itsestään irti. Huomiosi päivien ja ruokailujen rytmittämisestä ovat aivan oikeita ja ne kannattaa pitää mielessä. Riittävä uni on kaiken aa ja oo - sillä jaksaa paneutua ja pörrätä. Ja hyvä muistaa sekin, että puuhastelu kotona ja erityisesti siivoaminen ovat oikein hyvää hyötyliikuntaa :) Lopputuloksesta saa myös aina varmasti hyvän mielen! Aurinkoista päivää, tyttäreni <3 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisaita sanoja <3 Kyllä nyt on aika laittaa omat asiatkin järjestykseen kun kotikin on hoidettu valmiiksi ;D Aurinkoista päivää myös synttärisankarille <3 <3

      Poista
  4. Aivan ihana postaus! Niiin ihana kirjoitustyyli sulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiva kuulla jos tää postaus on ollut jonkun mielestä ihana! :D musta tästä tuli vähän jotenkin synkempi kun olin alunperin ajatellut :D kiitos paljon, kiva että tykkäät mun kirjotustyylistä <3

      Poista
  5. Vitsit, mulla on ihan samanlaiset fiilikset elämästä tällä hetkellä; täälläkin on laiminlyöty sekä reenausta että koulua :D Ihana blogi sinulla x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eii, meitä löytyy siis useampia :D Loman jälkeen koitan kyllä ryhdistäytyä! Kiitos kovasti, sullakin on tosi kiva blogi! :)

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥

Instagram: millamarinak
Snapchat: millamarinak
Youtube: Milla Kantonen