Berlin attractions

Heissulivei! Edeltävä matkapostaus Berliinistä (Berlin part 1) oli vähän yleisemmällä tasolla kertomusta meidän matkasta, mutta nytpä tulin tarkemmin avaamaan sitä, mitä me oikeasti siellä tehtiin ja nähtiin.


Berliinin eläintarha tosiaan kuuluu maailman suurimpien joukkoon, ja eläinlajien määrällä mitattuna se on suurin. En tosiaan osannut odottaa näkeväni elefantteja, kirahveja ja kenguruita, mutta niinpä vain olin väärässä. Taidettiin saada vähän outoja katseita ihmetellessämme ja kommentoidessamme kaiken maailman mangusteja ja muita söpöjä pikku vipeltäjiä. Eläintarhassa oli varmaan ainakin kymmenen eläinlajia, joista en ollut aikaisemmin kuullutkaan.


Pääsylipun hinta oli 13 euroa, ja meillä meni aikaa koko alueen kiertämiseen suunnilleen 1,5 - 2 tuntia. Oon tosi iloinen että käytiin tuolla. En muista edes, milloin olisin viimeksi käynyt eläintarhassa. Eläinten aitaukset oli tehty kiinnostaviksi ja alue oli muutenkin kaunis syksyn kukoistaessa.


Reissun toisena päivänä suunnattiin Alexanderplatzille. Kierreltiin kauppoja ja juotiin kahvit, minkä jälkeen käveltiin upealle Berliinin tuomiokirkolle.


Tuomiokirkko oli ulkopuolelta tosi upean näköinen pienine yksityiskohtineen. Ei kuitenkaan käyty sisällä asti.

Berliinin televisiotornissa on näköalatasanne 204 metrin korkeudessa, josta näkyy joka suuntaan kaupungin ylle usean kilometrin etäisyydelle. Pääsylippu maksoi 13 euroa ja torni oli ehdottomasti käymisen arvoinen, vaikka ylöspääsyä jouduttiinkin jonottelemaan vajaan tunnin ajan.


Paluumatkalla Alexanderplatzilta hotellille poikettiin metrolla katsomaan Brandenburgin porttia, josta käveltiin vielä Euroopan juutalaisten kansanmurhan muistomerkille. Holokaustimuistomerkki muodostuu 2711:stä betonisesta paadesta. En ikinä olisi arvannut että niitä on alueella niin monta, olisin veikannut määräksi reilusti alle 1000.


Brandenburgin portti oli pimeän tullen kieltämättä vaikuttava näky. Aurinko laski juuri niihin aikoihin kun ehdittiin tuonne, mutta 26 metriä korkea portti valaistuksineen on kyllä ehkä jopa hienomman näköinen pimeämmällä kuin päivänvalossa. Ihasteltiin porttia jonkin aikaa ja jatkettiin matkaa.


Siinäpä meidän matkan kulku pääpiirteittäin! Oli tosi hauskaa ja piristävää päästä pois Helsingistä vähäksi aikaa keskellä syksyä. Kuten jo edellisessä matkapostauksessa mainitsin, Berliini oli kaupunkina aivan ihana, ja sinne täytyy lähteä kyllä vielä joskus uudestaan!

4 kommenttia

  1. Näyttää kyllä upealta reissulta ja kuvien peusteella voisi itsekkin suunnata Berliiniä katselemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi! :) suosittelen ehdottomasti!

      Poista
  2. Aivan ihania kuvia taas <3 Tuo eläintarha vaikuttaa kyllä vierailemisen arvoiselta paikalta, ja samaa voisi sanoa kyllä kaikista noista paikoista joissa kävitte! :D Kamala matkakuume!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Tuuli <3 Ehdittiin kyllä kiertelemään noinkin lyhyen visiitin aikana paikkoja aika hyvin! :) Itsellänikin toi kuuluisa matkakuume aina silloin tällöin vaivaa, mutta nyt se on onneksi hetkellisesti parannettu :D

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni! ♥

Instagram: millamarinak
Snapchat: millamarinak
Youtube: Milla Kantonen